Tässä NFL:n play off pelejä jännätessä voisin vihdoin ja viimein laittaa tänne kuvat ja tarinat Japanin reissusta marraskuussa Thanksgiving -viikolla. Kiitospäivän aikoihin täällä monet pitävät töistä vapaapäiviä ja niin päätimme mekin tehdä tänä vuonna. Lomapäivät on helpompi saada hyväksytetyksi silloin kun "kaikki muutkin on lomalla". Haluttiin miehen kanssa käyttää loma jotenkin hyödyksi, mutta toisaalta ajatus matkustamisesta jonnekin paikalliseen korkeasesonkihinnoiteltuun lomakohteeseen rynnimään muiden lomalaisten sekaan ei oikein innostanut ja myöskään Suomen marraskuiset kelit eivät kovasti houkutelleet. Mielessä oli jo kauan pyörinyt mielenkiintoisina kohteina sekä Japani että myöskin Buenos Aires Argentiinassa ja tutkailtuamme lentohintoja päädyimme vaihtoehdoista Tokioon, sillä sinne pääsisi näppärästi suoralla lennolla ja hinta olisi puolet edullisempi kuin Argentiinaan. Onnistuimme vielä saamaan firman kautta hyvän hotellidiilin, muuhun hintatasoon verrattuna edulliseen hintaan tasokkaan hotellin hyvällä sijainnilla. Ehkä kuitenkin tärkein syy lähteä lomailemaan niinkin monen aikavyöhykkeen matkan päähän oli kuitenkin miehen tarve saada lisää lentoyhtiömaileja pysyäkseen American Airlinesin kultapossukerhon korkeimmalla tasolla. Saavutetuista eduistahan ei noin vaan kannata luopua, vaadittu raja olisi saatava täyteen vaikka vähän lisää persettä puuduttamalla, who cares ;-)

Ja olihan se lento aika pitkä, länteen lennettäessä vielä vähän pidempi. Mennessä tuli kulutettua lentokoneen penkkiä kaikkiaan 13,5 tuntia. Tosin yllättävän joutuisasti se matka meni kun asennoitui oikein. Ja ainahan matka menee paljon nopeammin kun on menossa johonkin uuteen ja jännittävään paikkaan. Aikaeroa täältä tuli 15 tuntia, lauantaiaamuna lähtenyt lento oli perillä kätevästi sunnuntai -iltapäiväna.

Tokion Narita -lentokenttä on vielä aika kaukana itse kaupungista. Saavuttuamme perille hyppäsimme bussiin, joka vei meidät suoraan hotellimme ulko-ovelle. Sunnuntai iltapäivän rauhallisesta liikenteestä huolimatta tuohon viimeiseen osuuteen meni tunti ja kolmisen varttia. Majapaikkanamme oli Shinjuku -aseman lähellä sijaitseva valtava Keio Plaza hotelli. Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä kallista ja pahaa korealaista ruokaa hotellin alakerrassa, sen jälkeen menimme suosiolla nukkumaan matkaväsymystä pois.

Seuraavana aamuna jetlag piti huolta siitä että heräsimme jo hyvissä ajoin ennen auringonnousua ja aamupalaa. Taisimmekin olla ensimmäiset asiakkaat hotellin aamupalahuoneessa sinä aamuna. Sen jälkeen lähdimme tallustelemaan kohti läheistä Shinjuku metro- ja juna-asemaa. Lonely Planetin Tokyo -oppaasta olimme matkalla opiskelleet miten paikallisen junasysteemi toimii, mistä saa ostettua lippuja jne. Hämmästeltyämme ihmisten määrää aamuruuhkassa ja aikamme lippuautomaatin kanssa räpellettyämme onnistuimme saamaan meille matkaliput ja suuntasimme Japan Railwaysin Yamanote -linjalla kohti Akihabaran elektroniikkahelvettiä. Tästä kaupunginosasta eivät elektroniikka- ja kodinkonekaupat lopu kiertämällä. Siellä on tarjolla kaikkea elektroniikkarojua pienenpienistä komponenteista aina isoihin koneisiin asti. Kaikkea sähköllä toimivaa mitä vaan voi kuvitella olevan olemassa ja myös sellaista mitä ei tiennyt olevan olemassa.

Koska saavuimme paikalle melko aikaisin ja monet kaupat olivat vasta availemassa oviaan, menimme vastaantulleeseen aamiasipaikkaan aamukahville. Siellä meillä meni ensimmäisen kerran oikeasti sormi suuhun, kun tästä automaatista olisi pitänyt ostaa lipuke, jolla sitten saisi tiskiltä haluamansa:

Ruoka-annoksien kohdalla oli sentään kuvat, mutta ei ollut mitään käsitystä mikä noista olisi voinut olla kahvi. Pelkkää japaninkielisiä merkkejä ja hinta. Onnistuimme kuitenkin käsittämättömällä tsägällä valitsemaan cafe americanot.

Kännyköitä jossakin niistä sadoista Akihabaran kaupoista

Elektroniikkakauppojen lomassa sivukujalla kävimme myös ihastelemassa tätä salarymanien viihdekeskusta. Musiikki soi ämyreistä nupit kaakossa, valot vilkkuivat ja röökit savusivat... On kai tämäkin jonkinlaisen tapa rentoutua rankan työpäivän lomassa?

Matkustettuamme takaisin majapaikkamme lähelle Shinjukuun huomasimme salarymanit nauttimassa lounasta asemabaarissa, tuon lyhyen verhon tarkoitus on kai tuoda jonkulaista yksityisyyden tuntua muuten niin vilkkaassa ja eläväisessä paikassa.

Hotellilla menimme yläkerran 43. kerroksen baariin ihastelemaan auringonlaskua kaupungin kattojen yllä. Noin myöhään syksyllä aurinko laskee Japaninkin korkeudella jo melko aikaisin iltapäivällä, sillä viiden aikaan alkaa olla jo lähes pimeää. Näköaloissa ja tarjoiluissa ei ollut vikaa, joten viihdyimme katsellen tummuvaa taivasta ja kaupungin valoja jokaisena iltana tuon muutaman päivän aikana, jotka kaupungissa vietimme.

Illan pimentyessä kaupungin valoshow on ihan käsittämätön. Neonvaloviidakko on kirkkaampi ja sokaisevampi kuin missään paikassa, missä olen ikinä ennen ollut. Valaistuja ja vilkkuvia katuja menee jokapuolella ja ne jatkuvat loputtomiin. Ihmispaljous varsinkin asemien lähellä on myös tällaiselle maaseudun asukille jatkuva hämmästelyn aihe. Omituista on myös se miten turvalliselta kaupunki tuntuu kaikesta hälinästä ja väentungoksesta huolimatta. Ehkä se, että kaikki toimii pilkuntarkasti ajallaan, ihmiset ovat suhteellisen tasokkaasti pukeutuneita ja näyttävät suunnilleen samalta meidän silmissä saavat tuon turvallisuuden tunteen aikaan.

Tiistai -aamuna heräsimme jälleen aikaisin ja tällä kertaa ihan tarkoituksella. Hyppäsimme metroon, joka vei meidät lähelle maailmankuulua Tsukiji -kalatoria. Paikanpäällä on hyvä olla viimeistään seitsemän aikaan, sillä action tuolla torilla alkaa jo ani varhain aamulla kun ensimmäiset kalastusalukset kiinnittyvät sen laituriin. Tuona aamuna emme olleet suinkaan ainoat turistit, jotka olivat kameroineen saapuneet katselemaan kalojen huutokauppaa kalastajilta tukku- ja edelleen vähittäiskauppiaille. Vilske torilla olikin valtava, kaloja kuskaavia kärryjä ja trukkeja kulki kapeilla käytävillä valtavalla vauhdilla ja niitä sai tosissaan väistellä ettei vaan jäänyt alimmaiseksi. Meteliin ja kalanhajuun tottui yllättävän nopeasti ja torin perällä saimme seurata tonnikalojen huutokauppaa ihan livenä.

Mitä tahansa meressä uivaa otusta oli tällä torilla taatusti tarjolla joko muodossa tai toisessa, tarjonnasta ei ollut pulaa, ja kaikki oli taatusti tuoretta. Tällä maailman vilkkaimmalla kalatorilla myydään joka päivä reilusti yli 2200 tonnia kalaa. Aikamoinen bines. Aamuisen retkemme kruunasi sushi aamiainen torin laidalla minikokoisessa mutta legendaarisessa Daiwa-sushi baarissa, jonne jouduimme muiden innokkaiden kanssa hetken aikaa jonottamaankin. Varmasti tuoreinta sushia ikinä.

Tokiossa tätä kalatoria ei kyllä missään tapauksessa kannata ohittaa. Jos aikaa on vain yhdelle nähtävyydelle niin kannattaa ehdottomasti valita tämä. On se niin uskomaton paikka, jota ei voi käsittää ennen kuin sen itse näkee ja kokee.

Kalatorilta suunnistimme kävellen kohti Ginzan shoppailu- ja tavarataloaluetta. Siellä kiertelimme korkeatasoisissa tavarataloissa kuten Mitsukoshi ja Matsuya. Toki tämä ei suinkaan ole Tokion ainoa shoppailukeskus vaan koko kaupunki on todellakin pullollaan ylellisyysmerkkejä myyviä putiikkeja ja tavarataloja. Jos jossain palvotaan materiaa enemmän kuin Jenkeissä niin se on ehdottomasti täällä. Jokaisella itseään kunnioittavalla tyypiltä pitää löytyä vaatekaappi täynnä huippusuunnittelijoiden luomuksia ja sen kyllä kieltämättä katukuvasta myös huomaa. Myös jokaisella naisella keikkuu olkapäällä monen tonnin arvoinen design käsilaukku, on Pradaa, Luis Vuittonia, Guccia... eikä täällä varmasti kaupitella väärennöksiä missään.

Ginzan jälkeen väsytimme jalkojamme vielä kävelemällä Tokion keskellä olevaan vihreään keitaaseen, Imperial Palacen itäiseen puutarhaan, joka on yleisölle avoinna. Varsinainen palatsialue, jossa Japanin kuninkaalliset asuvat, on tietenkin suljettua aluetta. Puutarhassa on upeita puita ja istutuksia, ja sen rauhassa on välillä vaikea uskoa olevansa keskellä miljoonien asukkaiden megalopolia. Tämän jälkeen jalat olivatkin niin puhki kilometrien kävelemisen jälkeen, että metrolta hotellille pääsi raahautumaan enää hyvin vaivalloisesti.

Seuraavana päivänä ajoimme metrolla Asakusan alueelle ja pyörimme aamupäivän katsellen alueen temppeleitä, joita sieltä löytyykin muutamia. Kuuluisin ja isoin taitaa olla tämä Senso-Ji sintolaistemppeli. Paikka on turistien suosiossa ja sen huomaakin temppelille johtavalla kadulla, joka on täynnä turistitilpehööriä myyviä kojuja. Tuolla kadulla törmäsimme useampaankin koululaisryhmään, jotka olivat saaneet opettajalta tehtäväksi haastatella paikalle osuvia turisteja. Sinä aamuna taisimme olla niitä harvoja selkeästi ei-japanilaisilta näyttäviä tyyppejä, joten jouduimme haastateltaviksi useammin kuin kerran. Pikku koululaiset olivat niin suloisia puhuessaan ulkoa opettelemiaan englantilaisia lauseita, että emme hennoneet vain marssia ohi. Temppelillä tapasimme myös vanhemman japanilaisherran, joka auttavalla englannillaan halusi opastaa meitä temppelin ja alttarin etikettisääntöihin, kuten miten käydään pesemässä kädet ja puhdistautumassa ennen pyhään paikkaan astumista. Häneltä saimme myös loistavia vinkkejä jäljellä oleville päiville.

Pienen vesibussiajelun ja hotellilla lepäilyn jälkeen suunnistimme illalla kohti Shibuyan aluetta. Alue on vilkkainta Tokiota ja erityisesti nuorison suosiossa. Se on täynnä erityisesti nuorison suosimia kauppoja, baareja ja love hotelleja, joissa on huoneiden yöpymistaksojen lisäksi myös tuntitaksat. Japsithan asuvat tunnetusti varsin ahtaasti, joten onhan nuorisolla oltava paikkoja, jossa voi ihan rauhassa tutustua vähän paremmin siihen mahdolliseen tulevaan puolisokandidaattiin.

Tämä risteys taitaa olla se vilkas hässäkkä jota matkailu- ja muissa ohjelmissa aina näytetään kun puhutaan Japanista. Minuutti ennen kuvan ottoa risteys oli tyhjä jalankulkuvalojen ollessa punaisella. Valojen vaihduttua valtava ihmismassa täyttää risteyksen hetkessä joka suunnasta... Vaikea arvioida paljonko tuossa on populaa, mutta sitä on PALJON.

Torstaina päätimme jättää Tokion vilinän päiväksi taakse ja lähteä rauhoittumaan aitoon onseniin eli tuliperäisen luonnon kuumien lähteiden kylpylään keskelle maaseutua. Ajoimme ensin metrolla Tokion päärautatieasemalle ja hyppäsimme siellä Shinkansen luotijunaan kohti Niigataa. Jäimme reilun tunnin matkan jälkeen pois Takasakin asemalla, josta onnistuimme ystävällisten paikallisten avulla hyppäämään vielä oikeaan bussiin puolentunnin matkan päähän Minakamiin.

Minakamissa koimme näin jälkeenpäin ajatellen aika hauskan yllätyksen, nimittäin siellä sattui olemaan täysi talvi ja lunta alkoi pian saapumisemme jälkeen satamaan taivaan täydeltä. Siinä tilanteessa ei hirveästi naurattanut, kun mieskin oli lähtenyt matkaan kokonaan ilman takkia ja minullakin oli vähän turhan kevyt varustus noihin oloihin, kunnon kengistä puhumattakaan... Minakamin asemalta olisi ollut vielä reilun vartin kävely kylpylälle, mutta niissä varustuksissa oli ainut vaihtoehto hypätä taksiin heti aseman ovelta. Kielitaidototon taksikuski osasi onneksi kuitenkin viedä meidät oikeaan paikkaan, riitti kun osasimme sanoa onsen. Meille suomenkielisille japanin lausuminen on onneksi helppoa, lausutaan just niinkun kirjoitetaan ja meitä ymmärretään siellä toisin kuin vaikka natiivienglanninkielisten yrityksiä lausua japania.

Itse kylpylä oli varsin viehättävä paikka vuorenrinteessä. Lämpimiä altaita oli sekä ulkona että sisällä ja satuimme olemaan siellä sopivasti niin ettei ketään muita ollut meitä häiritsemässä. Pulikoimme ja lämmittelimme talven yllättämiä luitamme tunnin verran ennen kotimatkaa.

Kylpyläreissun paluumatka oli jälleen aika mielenkiintoinen, ensinnäkin maaseutuaseman lippuautomaatti ei todellakaan puhunut mitään muuta kieltä kuin Japania ja sen lisäksi tällä kertaa otimme luotijunan sijasta ns. paikallisjunan. Reissu toiseen suuntaan kesti 4 tuntia. Paluumatkalla vasta tajusi miten kovaa nuo luotijunat oikeasti ajavat. Muutenkin oli mukava päästä vuoriston talvesta takaisin "normaalilämpötiloihin", siis sellaiseen mihin oma pukeutuminen oli sillä hetkellä riittävä. Kylpylän lämpöaltaista huolimatta meinasi välillä tulla vähän vilu.

Viimeisenä täytenä lomapäivänä oli vielä paljon ohjelmaa. Tuo perjantai sattui olemaan paikallisillakin vapaapäivä ja olimme saaneet temppelillä tapaamaltamme japsiherralta vinkin, että silloin kannattaisi mennä hotelliammekin suht lähellä olevaan Meiji-Jingu puistoon. Viikonloppuisin ja arkivapaina puistossa vietetään usein hääseremonioita ja muita juhlallisuuksia, joita turistitkin voivat päästä seuraamaan. Meille sattui hyvä tuuri siinä mielessä että bongasimme monia lapsia ja aikuisia kimonoissaan matkalla noihin eri juhlatilaisuuksiin ja saimme otettua kuvia mm. näistä hurmaavista pikkutytöistä.

Puiston jälkeen lähdimme kävelemään vielä Harajuku asemalta lähtevälle Omote-Sando kadulle, jolta jälleen kerran löytyy kaikki huippumuodin ykkösmerkit. Minullakin kävi mielessä että mitä jos sittenkin tuhlaisin kunnon käsilaukkuun, kun kerran täällä ollaan ja valikomaa ainakin on mistä valita. Tuolta kadulta muuten löytyy ihan vaan esimerkiksi Pradan 6-kerroksinen tavaratalo, joka on arkkitehtonisesti aika erikoinen rakennus. Kävin siellä hipelöimässäkin yhtä ihan kivaa nahkalaukkua, jonka hinnan kuullessani meinasin pyörtyä...vaivaiset parituhatta taalaa. Ehkä mä en kuitenkaan ihan tuon hintaluokan laukkua ollut ajatellut just nyt. Ei se ihan niin kiva kuitenkaan ollut.

Omote Sando kadulla olevan ostarin omintakeinen joulukuusiviritys

Tältä samalla kadulta sattui myös löytymään ehkä maailman paras sushipaikka. Kohtuuhintainenkin vaikka ympärillä kaikki paikat olivat kalliita ja kullalla kiillotettuja. Kyseinen paikka oli sellainen perinteinen lounasravintola jossa sushipalaset kiertävät hihnalla ja siitä saa sitten vapaasti poimia sellaiset lautaset, jotka haluaa syödä. Lasku tulee valittujen lautasten määrän ja värien mukaan. Meille japania taitamattomille tällaiset paikat on aivat unelmia, koska ruokalistojen kanssa ei pahemmin tarvitse veikkailla vaan voi ihan kirjaimellisesti valita mitä haluaa syödä. Jostain syystä tämän ravintolan kalapalat olivat vaan NIIIN sairaan hyviä, ja mies oli samaa mieltä. Tämä oli parasta sushia. Paikan nimeä en valitettavasti muista, mutta se oli jossain Gucci kaupan nurkilla.

Tämän jälkeen kävimme vielä Harajuku asemalla katselemassa paikallisen nuorison punk-henkistä hengailua. Sunnuntaisin nuorisolla on tapana tulla aseman aukiolle hengailemaan mitä mielikuvituksellisimmissa punk -tamineissa, ja perjantaisen vapaapäivän kunniaksikin paikalla sattui olemaan muutamia hengailijoita. Eräskin kaveri esitti antaumuksella U2 Elevation biisin tulkinnan. Mies kuvasi tämän videolle ja sitä on naureskeltu jo monesti reissun jälkeen.

Illalla kävimme vielä Roppongissa, joka on Tokion yöelämän jonkunlainen keskus. Meistä ei tosin tällä kertaa pahemmin ollut yöeläjiksi, ilta oli niin hyisen kylmä ja tuulinen että kesävarustuksissamme mielummin pakenimme takaisin metrotunnelin lämpöön ja valmistautumaan seuraavan päivän kotimatkaa varten. Se unelmien käsilaukkukin muuten löytyi vielä viime hetkillä Shinjukun Isetan tavaratalosta. Pradaan tai MiuMiuhun ei minun budjetilla ihan ollut varaa, mutta löysin makean Anna Suin nahkalaukun itselle vähän sopivampaan hintaan. Nyt minullakin on sitten designer käsilaukku, ou jee!! Ja se olikin ainoa mitä tuli tällä reissulla shopattua. Texasissa on kaikki niin paljon järkevämmissä hinnoissa...

Tokio on kyllä hieno kaupunki ja nähtävää riittää, tällä reissulla ehdimme vain raapaisemaan pintaa. Tykättiin molemmat tosi paljon ja kannatti ehdottomasti istua se pitkä lentomatka. Lonely Planetin opas oli aivan lyömätön apu omatoimimatkaajalle, voin lämpimästi suositella sitä muillekin. Kalliista maineesta huolimatta kaupunki ei ole kuitenkaan mitenkään järisyttävän kallis, nykyisillä taala-eurokursseilla Suomikin on meille jopa kalliimpi. Vaikutuksen teki myös paikallisten ystävällisyys, nöyrä asenne ja se miten kaikki toimii ilman sen kummempaa häslinkiä vaikka jengiä on niin paljon. Vapaapäivä perjantainakin salarymanit painoivat hommia hotellin viereisessä toimistotornissa, jota huviksemme hotellihuoneesta tarkkailimme. Ei täälläkään sentään niin hulluja olla ;-)