Kiitos amerikkalaisen Thanksgivingin meillä työtätekevillä on yksi vuoden harvoista pitkistä viikonloppuvapaista. Olemme saaneet nauttia kolmipäiväisestä työviikosta ja peräti neljän päivän vapaasta. Niinpä mekin miehen kanssa innostuimme tekemään pienimuotoisen kotiseutuajelukierroksen eilisillalla. Lähdimme ihastelemaan Dallasin Downtonwn- ja Uptown–alueita, joilla ei ole kovin usein tullut käytyä, itse olen tainnut käydä peräti kerran aikaisemmin Uptownissa, joka on aivan keskustan vieressä. Uptownin alue onkin aika erikoinen paikka verrattuna moneen muuhun DFW alueen lähiöön, siellä nimittäin voi ihan tosissaan kuvitella asuvansa oikeassa kaupungissa. Sieltä löytyy kortteleita, jalkakäytäviä, kerrostaloja, baareja, ravintoloita ja jopa raitiovaunulinja. Sellainen on kovin harvinaista tällä laajalle levinnellä vähemmän urbaanilla Metroplex-alueella, joka koostuu suurimmaksi osaksi omakotitaloalueista, ostoskeskuksista ja apartementoskomplekseista. Jalkakäytäviä ei pahemmin ole eikä julkista liikennettäkään. Tähän valtavaan alueeseen toki mahtuu monenlaista lähiötä; parempia ja huonompia. Aikoinaan omaa asuinpaikkaa valitessa vaakakupissa painoi eniten työpaikan ja erilaisten palvelujen läheisyys. Kauaksi ei sitten onneksi tarvinutkaan lähteä etsimään, muutaman mailin päästä löytyi meidän näköinen rauhallinen ja siisti asuinalue, jossa asuntojen hinnatkin olivat varsin kohtuulliset (kuten koko Texasissa).<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tähän liittyen netistä löytyi mielenkiintoinen saitti, markkinointiyritys Claritas on kartoittanut koko jenkkilän postinumerot ja luokitellut amerikkalaiset 67:een eri segmenttiin elämäntyylin, iän, tulojen, ammatin, rodun, sosiaalisen ryhmän jne perusteella. Tällä saitilla voi siis postinumeron perusteella tarkistaa millaisia ihmisiä kyseisellä alueella asuu. Tämä lienee erittäin kätevää varsinkin yrityksille, jotka etsivät sopivaa sijaintipaikkaa samoin kuin asuntoa tuntemattomilta seuduilta metsästäville. Muutenkin oli mukava katsoa millaisiksi meidät itsemme ja naapurimme on luokiteltu. Tässä tulokset "top 5" (kategoriat aakkosjärjestyksessä) omalta postinumeroalueeltamme, sekä oma vapaasti käännetty ja lyhennetty yhteenveto tuon kategorian tyypillisimmistä piirteistä:

 

Brite Lites, Li'l City

-satelliittikaupunkien keski-ikäisiä valkoisia ja aasialaisperäisiä pariskuntia, ei lapsia, hyvät tulot, pröystäilevät kodit

 

Executive Suites

-ylä- ja keskiluokkaisia valkoisia ja aasialaisperäisiä sinkkuja ja pariskuntia, valkokaulusammattilaisia, ei lapsia, keskituloisia

 

Movers & Shakers

-ylä- ja keskiluokkaisia valkoisia ja aasialaisperäisiä sinkkuja ja pariskuntia, joskus lapsia, usein valkokaulusammattilaisia tai yrittäjiä, hyvätuloisia

 

Up-and-Comers

- Vähän yli parikymppisiä valkoisia tai aasialaisperäisiä sinkkuja, juuri koulusta valmistuneita tai vasta vähän aikaa työelämässä olleita, ei vielä vakiintuneita

 

Young Influentials

- Nuoria valkoisia tai aasialaisperäisiä pareja tai sinkkuja, keskiluokkaisia juppeja, joille tärkeää asua lähellä tyylikkäitä ravintoloita ja kuntosaleja

 

Tämän perusteella en osaa suoraan sijoittaa itseämme mihinkään noista 3 ensimmäisestä kategorioista, joihin ilmeisesti kuulumme. Se kylläkin pitää pitkälti paikkaansa, että alueemme väestö on suurimmaksi osaksi valkoisia ja aasialaisia, mustia täällä harvemmin näkee. Tosin lapsiperheitä täällä on varmasti enemmän kuin yllä olevan perusteella voisi päätellä. Mitä alueellamme myös arvostamme kovasti on se, että asukasyhdistykset pitävät todella aktiivisesti huolta ympäristön siisteydestä ja viihtyvyydestä. Sen olemme kylläkin oppineet osin kantapään kautta asukasyhtiöltä saapuneiden huomautuskirjeiden muodossa. Ensimmäisellä kerralla etupihan nurmikko oli ehtinyt kasvaa liian pitkäksi ja toisella kerralla osittain kaatunut aitamme oli kiinnittänyt alueella viikoittain partioineiden siisteyspoliisien huomion. Tästä siisteydestä joutuu tietenkin myös maksamaan pitkän pennin vuosittain asukasyhdistyksen pakollisten jäsenmaksujen muodossa. Tällaisiin asioihin kun ei täällä verovaroja tuhlata vaan alueiden turvallisuus ja siisteys on yksinomaan asukkaiden harteilla. Mielelläänhän sitä kuitenkin maksaa jotain siitä, että voi asua siistillä ja hyvällä alueella kuin että asuisi sotkuisella ja turvattomalla alueella. Asukasyhdistyksemme slogan osuvasti kuuluukin: "more than an address, it`s a lifestyle"