Päivä 5 - Skagway, Alaska

Eilisaamuisen pettymyksen jälkeen odotukset olivat jälleen korkealla. Olimme onnistuneet saamaan paikan helikopteriretkelle iltapäiväksi. Sääkin näytti edellispäiviä huomattavasti paremmalta, sade oli vihdoin tauonnut ja pilvien raosta näkyi jopa siivuja sinisestä taivaasta. Juhuu, aurinkolaseille olisi käyttöä ensimmäisen kerran Seattlesta lähdön jälkeen. Aamuksi meillä oli kuitenkin muuta ohjelmaa: olimme buukanneet junamatkan White Pass Yukon Route -rautatietä pitkin Kanadan puolelle Yukonin osavaltion rajalle ja takaisin. Tämä kuuluisa rautatie rakennettiin Klondike kultaryntäyksen aikaan 1800-luvun lopulla, ja on melkoinen sen aikaisen insinööritaidon mestariteos, kiemurteleehan se pitkin jylhien vuorten seinämiä ja korkeuseroakin tulee kilometrin verran noin 32km:n matkalla.

Jälleen kerran maisemat olivat aika huikaisevia. Tällä kertaa olimme vahingosta viisastuneina ladanneet kameran akun täyteen, joten kuviakin tuli otettua ihan urakalla. Harmi kyllä aurinko ei juurikaan jaksanut paistaa, vaikka aamulla niin lupaavalta näyttikin, vaan sukeltelimme alhaalla roikkuvien pilvien lomassa yhä ylemmän kiipeävässä junassa. Ylhäällä vuorilla alkukesän vihreys ja vehreys vaihtuivat keväiseen sumuiseen sulavaan lumimaisemaan.

662735.jpg

Siltoja, tunneleita ja huimia pudotuksia...

662736.jpg

Matkalla jo takaisin alas kohti Skagwayta

Junamatkalla jaksoimme jälleen ihmetellä miten suomalaiselta kaikki kasvillisuus näyttikään, mutta tietysti maisemien jylhyys on näillä nurkilla vähän eri luokkaa. Junamatka oli muuten todella elämys, mutta venytetty vähän turhankin pitkäksi. Neljän tunnin paikallaan nököttäminen, vaikka näinkin upeassa paikassa on vähän turhan pitkä. Junareissun jälkeen juoksimmekin kiireesti laivaan lounastamaan ja valmistautumaan iltapäivän retkeen, josta varsinkin mies oli innoissaan kuin pikkupoika.

Satamassa sijaitsevassa heliportissa meille näytettiin ensin turvavideo, jonka jälkeen puimme yllemme kellukeliivit ja jäätikkökengät omien kenkien päälle. Tavallisissa lenkkareissa jäätikkökävely voisikin olla vähän lipoisaa touhua. Sitten eikun odottelemaan omaa lentovuoroa. Meidät jaettiin kuuden hengen ryhmiin, jokaiseen helikopterikyytiin mahtui pilotin lisäksi siis 6 henkeä. Lastauksen jälkeen ylösnousu jännitti ihan törkeästi, väkisinkin tuli mieleen kaikki ne helikopterionnettomuudet, joista on uutisissa kuullut. Pian jännitys kuitenkin hävisi kun alle avautuivat ne samat upeat maisemat, jotka tähän mennessä oli nähnyt laivasta ja junasta käsin... Pilotti kertoili meille paikkojen nimiä ja faktoja luonnosta ja muusta. Noin vartin päästä laskeuduimmekin jo määränpäähämme jäätikölle, jonka nimi on sekin päässyt jo unohtumaan. Meitä vastassa jäätiköllä olivat varsinaiset jäätikköoppaat sekä edellinen turistiryhmä, jota helikopterit lähtivät samantien viemään takaisin sivistyksen pariin. Jäätikköoppaamme veivät meidät pienelle kävelylle tutustumaan jäätikön ihmeisiin kertoen samalla miten jäätiköt syntyvät ja "elävät". Maistoimme kristallinkirkasta ja kylmää vettä jäätikköpurosta ja jälleen kerran kamera lauloi solkenaan.. Viileää siellä myös oli ja toivoinkin että olisin ymmärtänyt pukea vähän lämpöisemmin päälle, villahousut ja pipo olisivat olleet kova juttu. Oppaat olivat todella loistavia, tekivät tästä retkestä ihan jokaisen maksetun pennin arvoisen ja heitä olisi mielellään kuunnellut pitempään palelemisesta huolimatta. Pian taivaalta kuitenkin kuului helikopterien säksätys, jotka jälleen kerran olivat tuomassa uutta ryhmää jäätikölle ja hakemassa meitä takaisin. Lento takaisin Skagwayhin kesti parisenkymmentä minuuttia ja oli ihan yhtä hengästyttävän upea kuin tulolentokin.

662737.jpg

Kaunista, kaunista...tuhansia vuosia sitten syntynyt jäätikkö

662738.jpg

Railo - ihan uskomaton tuo sininen väri

662739.jpg

Koko konkkaronkka lähdössä takaisin

Illalla pitkän ja upean päivän jälkeen maistuivat taas laivan notkuvien herkkupöytien antimet sekä viihdetarjonta, josta tällä kertaa vastasi jälleen laivan taitava tanssiryhmä Jean-Ann Ryan Company. Mies innostui vielä pitkän päivän päätteeksi matkabudjetin riskeeraamisesta laivan Casinolla. Itse kun en noista peleistä jaksa yhtään innostua niin katsoin viisaammaksi painua nukkumaan. Olin myös seuraavaksi aamuksi varannut mutakylpyhieronnan Spa:sta enkä halunnut jo etukäteen tuhota tuota ihanaa kokemusta hankkimalla ylimääräistä kankkusta.

Päivä 6 - Prince Rupert, Canada

Mies tosiaan sitten viihtyi Casinolla suorastaan aikaiseen aikaiseen ja jätin äijän kuorsaamaan kun hipsin aamulla aamupalalle ja Spa:han. Hierojana oli sama mukava filippiiniläisneito, joka antoi hartioilleni kyytiä myös edellispäivänä. Puolitoistatuntinen hoidoissa hellittävänä meni kuin siivillä ja olisihan se pitänyt arvata ettei tästä ihan vähällä edes selviä. Hieronnan loputtua hoitajani kertoi että niskani ja selkäni ovat todella kireinä ja tarvitsen ehdottomasti vielä kotihoitosetin tähän lisäksi...Aivan totta että tiesin hartioitteni olevan aika pahasti jumissa, mutta että kotihoitoakin vielä...Hoitajani onnistui vakuuttamaan minut sen tarpeellisuudesta käyttämällä hyväksi totaalisen raukeaa hieronnanjälkeistä hyvänolotilaani. Sen verran kuitenkin järki vielä pelasi, että keksin vakuuttavan selityksen sille miksi en kuitenkaan voi ottaa ihan koko settiä, ainoastaan sen lihaksia rentouttavan kylpysuolapaketin. Viimeistään siinä vaiheessa heräsin unesta kun hoitajani kiikutti kuittia allekirjoitettavaksi: sataseitsemänkymmentäkuusidollaria....siis täh? Se kylpysuolasetti kymmeneen kylpyyn? Kyllä, juurikin se. S-a-t-a seitsemankymmentä f**king kuusi taalaa. Siinä vaiheessa olin onneksi tukevasti istumassa. Enkä toisaalta enää millään kehdannut perua koko hommaa, olin sen sijaan iloinen että olin älynnyt kieltäytyä siitä koko kotihoitoarsenaalista, luoja tietää miten paljon se olisi maksanut! Nimi kuittiin ja eikun saunomaan... Parempi olla perhanan hyvää kylpysuolaa!

Vähän aikaa ihan oikeasti harmitti oma selkärangattomuus ja huijatuksi tuleminen, samalla se ihana rentoutunut olo oli tipotiessään. Uiminen ja saunominen vähän lievensivät mielipahaa ja pukuhuoneessa riemukseni huomasin etten ollut ainoa, jota oli "kusetettu". Huomasin eräällä rouvalla samanlaisen muovikassin täynnä Elemis -tuotteita ja hän oli selvästikin ostanut sen KOKO setin. Hivuttauduin vaivihkaa lähemmäksi muovipussista pilkottavaa kuittia ja sain selville että koko purkkiarsenaali olisi maksanut kolmisensataa taalaa. Huh huh. Minähän selvisin melkein puoleen hintaan. Tein siis loppujen lopuksi ihan hyvän diilin. (Myöhemmin katsoin tuolta nettisaitilta mitä kyseinen tuote siellä maksaa ja se todellakin maksaa sen 176, eli eivät huijanneet edes mitään laivalisää)

Tällä välin mieskin oli hytissä päässyt pikkuhiljaa takaisin elävien kirjaan ja huomatessani muovipussukkani alkoi tietenkin utelemaan mitä olen ostanut ja paljonko maksoi. Kerroin nolona koko tarinan johon mies totesi, että no eipä hänen eilen Casinolla häviämänsä summat olekaan sitten niin paha juttu, koska minäkin olin seonnut tuhlaamaan tuollaiseen hömppään. Että se sitten siitä...

Tällä kertaa laiva rantautui viimeiseen kohteeseemme Price Rupertiin vasta myöhään iltapäivällä. Tällä kertaa emme olleet varanneet mitään retkeä vaan tarkoitus oli kävellä ympäriinsä ja sitten etsiä joku mukava pubi tai terassi ajantappamiseen. Tällä kertaa kävi sään suhteen hyvä tuuri, se kaivattu aurinko paistoi vihdoinkin ihan oikeasti siniseltä taivaalta vaikka keli olikin muuten melko viileä. Kävelimme pitkin kaupunkia toista tuntia ennenkuin asetuimme rantaterassille vilvoittavien oluiden äärelle. Juttuseuraksi saimme pari vanhempaa amerikkalaiscowboyta, toinen ihka oikea karjatilallinen Montanasta ja toinen ydinjätteen prosessoija Idahosta. Kaverit heittivät varsin mielenkiintoista läppää ja olivat hyvin kiinnostuneita Suomesta, tiesivät jopa jotain meidän talvisotahistoriastakin. Aika omituista, eihän keskivertoamerikkalainen taida tuntea kovin hyvin edes oman maansa historiaa.

662740.jpg

Aikamoinen yllätys törmätä kavalkadiin pohjoismaiden lippuja kaukana kaikesta Kanadan takamailla - kyseessä oli muistomerkki pohjoismaalaisille siirtolaisille ja merimiehille, jotka aikoinaan osallistuivat alueen kehittämiseen

662741.jpg

Toteemipaalu

662742.jpg

Satamakorttelin lehmäteemaa

662746.jpg

Näitä välimatkaviittoja löytyy varmaan melkein jokaisesta kaupungista, mutta silti ne jaksavat aina ihastuttaa kuvan arvoisesti

Tänä iltana eivät laivan ruokapöydät ihme kyllä enää houkutelleet, olimme hotkineet vatsat kylläisiksi mättämällä TexMex (jota olikin jo kamala ikävä) ruokaa oluiden kera. Sen sijaan viihdetarjonta piti käydä katsomassa, luvassa oli nimittäin tanssijoiden ja Great China Acrobats -kokoonpanon yhteisshow. Akrobaatit olivat ihan huippuja, taipuivat kummallisiin asentoihin, pyörittelivät keittiönpöytää kevyesti varpailla ja isompi kukkaruukkukin lenteli kevyesti ilmaan eri ruumiinosia koskettamalla. Reissun jälkeen huomasin että kiinalaisia akrobaatteja olisi tulossa esiintymään myös tänne DFW seudulle ja olin jo varaamassa sinne lippujakin, mutta tuo tapahtuma jotenkin yllättäen katosi ticketmaster -nettisaitilta. Harmi, olisin mielelläni mennyt uudelleenkin katsomaan näitä huikeita tempuntekijöitä...

 

Päivä 7 - Merellä ja makea loppu

Viimeinen päivä merellä ja laiva puskee määrätietoisesti takaisin kohti lähtösatamaa. Tuli jotekin ihan surkuhaikea olo, nytkö tämä ihanuus jo loppuu. Piti alkaa täyttelemään kaiken maailman tullikuponkeja ja palautelappuja laivayhtiölle. Kävimme jälleen polttamassa kaloreita salilla (ihan kuin siitä olisi muka ollut jotain hyötyä...) ja nauttimassa vikat ihanat lounaat ja illalliset. Onneksi viimeiselle päivälle oli sentään luvassa vielä jotain tajuttoman makeaa: illalla myöhään olisi tarjolla risteilyn kruunaava päätösiltapala: Chocoholic Buffet. Sitä ennen oli vielä käytävä katsomassa viimeinen viihdyttäjä: Stand up koomikko Peter Sasso, jota oli hehkutettu kovasti etukäteen. Aikaisempien iltojen taso oli ollut niin kova, että nytkin odotukset olivat aika korkealla. Mutta tällä kertaa tuli pieni pettymys, kaveri oli kerännyt jonkun lentomatkan aikana "hauskoja" otsikkoja sanomalehdistä ja luki niitä sitten suoraan paperista! Uskomatonta... Tuolla tyylillä ei takuulla olisi päässyt jatkoon täällä nyt kesäaikaan televisiossa pyörivän reality -sarjan The Last Comic Standing -karsintojen edes ihan ensimmäisistä alkukarsinnoista. Ihmetyttää miten tyypillä saattoi olla noin heikkotasoinen show. Jaksoimme istua puolisen tuntia katselemassa tätä surkeutta ennenkuin kävelimme teatterista ulos. Moni muukin ennen meitä teki ihan saman liikkeen.

662747.jpg

Teatterin lavasteita - itse esityksissä kuvaaminen oli valitettavasti ankarasti kielletty, joten en saanut yhtään otosta kaikista niistä viikon aikana nähdyistä loistavista viihdyttäjistä

662748.jpg

Ja risteilyn kruunasi kaikkien suklaa-addiktien unelmaillallinen

662749.jpg

Se kevyt ja vähäkalorinen iltapala - kyllä, sieltä löytyi myös suklaasushia!

Päivä 8 - Kotiinpäin

Seuraavana aamuna laiva rantautui takaisin lähtösatamaan Seattleen. Tällä kertaa vastassa oli kylmä ja surkea sadekeli, villapaidat olivat jälleen tarpeellisia. Jonottaessamme laivasta ulos tiirailimme kanssamatkustajiemme kädessä heiluttelemia täytettyjä tullilomakkeita ja naureskelimme jenkeille, jotka olivat raapustaneet tullilomakkeen "Countries visited on this trip" -kohtaan Alaska. Siis ei esimerkiksi Kanada, joka oli se ulkomaa, jossa kävimme tällä reissulla vaan Alaska, joka on paikallisittain kotimaata, mutta jotkut eivät sitä näköjään satu tietämään...Jep jep. Maahantuloprosessit olivat tällä kertaa meille ulkomaalaisillekin erittäin sujuvat, immigrationissa eivät edes katsoneet passejamme vaan lähinnä viittoilivat että tuoltapäin pääsee ulos. Lieneekö syynsä tähän perustellisella lähtöselvityksellä matkan alussa...

Lentokentällä jouduimme odottelemaan useamman tunnin lennon lähtöä, olimmehan päässeet laivasta niin sujuvasti ulos ja aikaimmin lähtevillä Dallasin lennoilla ei enää ollut tilaa. Edes paljon lentävä miehelläni, joka on lentoyhtiön lemmikki ja kanta-asiakasohjelman huipputasolla, ei ollut mahdollisuuksia päästä etuilemaan täyteen buukattuihin koneisiin. Mutta eihän se odottelukaan näin rentouttavan loman jälkeen jaksanut pahemmin stressata.

 

Summa Summarum

Täytyy sanoa että oli todella onnistunut loma, edes se lähes jatkuvasti piinannut sateinen ja kolea keli ei haitannut loppujen lopuksi yhtään. Oikea pukeutuminenhan on kaiken A ja O. Ennen matkaa hankittu edustustuulipuku toimi nimittäin moitteettomasti sateessa. Ja vielä niille joilla on ollut ennakkoluuloja risteilylomista, voin kumota ne kaikki tässä samantien:

Risteilyillä on vain eläkeläisiä - Totta, että ainakin puolet matkustajista on jo siinä vähän kypsemmässä iässä, mutta se toinen puolikas on meitä nuorempia ja lapsiperheitä. Eikä se haittaa yhtään vaikka ne vanhukset valtaa laivan, aika harmitonta ja mukavaa väkeä sieltä löytyy. Ne kaikkein huonokuntoisimmat eivät edes lähde tällaiselle lomalle, joten eivät ole rollaattoreineen käytävien tukkeena.

Onko siellä edes tekemistä koko viikoksi, siellähän tulee aika pitkäksi - No ei varmasti tule! Laivalla on järjestettyä ohjelmaa niin paljon, että niihin kaikkiin on ihan mahdoton edes ehtiä. Siellä voi laatia itselleen pahemman minuuttiaikataulun kuin töissä kiireisimpinä viikkoina. Tai sitten voi vaan hengailla rennosti ja mennä ohjelmaan mukaan silloin kun huvittaa. Osa ravintoiloista on auki 24h samoin kuin huonepalvelu, syömään voi mennä siis juuri silloin kun huvittaa eikä maksa mitään, ruokalistoissa kun ei ole hintoja. (Osassa erikoisravintoloista tosin on nimellinen cover charge, mutta se on varsin nimellinen siihen verrattuna mitä sillä saa). Sitäpaitsi jokaisessa satamassa on tarjolla pitkä lista erilaisia retkiä, on lapsiperheystävällisiä retkiä, on urheilullisempia retkiä fyysistä rasitusta kaipaaville sekä rauhallisempia retkiä leppoisampaa tahtia kaipaaville. Hintahaitarikin retkissä on laidasta laitaan, löytyy luxusta kalliimpaan hintaan sekä edullisempia vaihtoehtoja budjettimatkaajille. Miinuspuolena noissa retkissä on niiden keskimäärin melko kallis hinta, pienellä etukäteisvaivannäöllä tuollaisia retkiä voi varmasti varata netistä ihan omatoimisestikin ja siinä voisi säästää ainakin laivayhtiön välistä vetämän marginaalin verran.

Uivassa lomakeitaassa matkustaminen on sitäpaitsi ihan tajuttoman ihanaa siinäkin mielessä ettei tarvitse itse miettiä paikasta toiseen matkustamista, vaan tämä uiva keidas tekee sen puolestasi. Sillävälin kun syöt hyvin, nautit loistavasta viihteestä ja nukut hyvät yöunet, laiva seilaa uuteen paikkaan. Hytin ikkunasta näkyvät maisemat vaihtuvat melko tiuhaan tahtiin ilman että tarvitsee itse tehdä mitään. Tämä voittaa miljoonakertaisesti lentokentillä/juna-asemilla/busseissa notkumisen ja matkatavaroiden roudaamisen. Ja palvelu laivalla on todellakin ihan omaa luokkaansa, hyttisiivoojista ja tarjoilijoista tulee suorastaan parhaita ystäviä tuon viikon ajaksi.

Tosin onhan kaikella hintansa, mikään ei ole ilmaista. Ja lomallahan kuuluu nauttia elämästä. Vaikka kakki ruuat laivalla kuuluvatkin hintaan, tulee retkistä, juomista, ostoksista ja spa-hoidoista (!!) yllättävän paljon lisälaskua. Mutta se on kyllä mielestäni ihan joka pennosen arvoista.