Kevätväsymys ja muutama muu hankala juttu vei mehut melkein kolmen kuukauden aikana, enkä siis onnistunut saamaan riviäkään tänne blogiin, vaikka kerrottavaakin olisi ollut. Alkukevään aikana opiskelin intensiivisesti uusia töitäni, tein aika pitkiä päiviä. Kävin parilla kurssilla oppimassa uutta ja sen lisäksi paiskin normaaleja hommia vielä iltaisin. Huhtikuun alussa kävin pikavisiitillä Suomessa, vietin viikon verran aikaa ikääntyvän äitini kanssa, jonka fyysinen ja henkinen kunto on viimeisten kuukausien aikana heikentynyt varsin paljon. Ajoitus olikin varsin hyvä, sillä vierailuani seuraavalla viikolla tapahtui romahdus huonompaan suuntaan, joka toisaalta oli odotettavissakin, mutta siltikin se on aina erittäin ikävä yllätys. Omaa huoltani läheisen hyvinvoinnista ei tietenkään helpota yhtään se, ettei voi olla läsnä ja lähellä auttamassa, silloin kun apua todella kaivattaisiin. Silti olen iloinen että sain olla paikalla silloin kun asiat vielä periaatteessa olivat hyvin. Toipumistakin on tähän mennessä jo tapahtunut, mutta hidastahan se ikäihmisellä on.

Muuten täällä on elelty päivä kerrallaan, juhlistettu vappua aitoon Suomi -tyyliin (tosin ilman vesisadetta ja mukavan lämpöisessä säässä), on seurattu ja fanitettu sekä MM että NHL play off jääkiekkoa ihan urakalla. On kirottu termiittejä, jotka löysivät tiensä meidän taloon TAAS uudelleen. Viime keväänähän meillä oli aika laajamittainen myrkytysoperaatio, ja luulimme jo päässeemme näistä pikku vihulaisista eroon. Vaan eiköhän sieltä samoista kolosista pyrähtänyt niitä uusi satsi ihmeteltäväksemme. Onneksi myrkytysfirman takuu oli kuitenkin vielä voimassa ja sieltä tultiin kiireesti pumppaamaan lisää myrkkyä talon alle. Joko tämä taistelu olisi vihdoin voitettu vai onko uusi erä odottamassa jälleen ensi keväänä?

Meidän oma Dallas Stars lätkäjengi menestyi hyvin tämän kevään pudotuspeleissä ja kävimmekin miehen kanssa jännäämässä useammassa ottelussa paikan päällä. Sen lisäksi oli sitten MM jääkiekko, jota tottakai oli pakko seurata myös. Vaikka kisat olivatkin naapurissa niin siltikään yksikään tv-kanava ei näyttänyt niitä edes jälkilähetyksinä. Kiinnostusta varmasti olisi ollut, mutta minkäs teet jos ei kisat näy. Netistä mekin niitä katseltiin surkeasta postimerkin kokoisesta videokuvasta.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna lähdin itsekseni reissuun. Mies oli työmatkoilla lähes koko toukokuun, joten päätin omaksi piristyksekseni myös tehdä pitkän viikonloppureissun. Omalla kohdallani työmatkojen suhteen on käynyt totaalinen väistöliike, kaikki suunnitteilla olleet reissut ovat syystä tai toisesta peruuntuneet. Niinpä siis päätin käyttää hyväkseni yhden niistä harvoista "pitkistä" viikonlopuista, joita täällä on, eli toukokuun lopun Memorial Day vapaan. Tosin lähdin reissuun jo keskiviikkoiltapäivänä, olin ottanut vapaaksi myös torstain ja perjantain. Dublinissa jo 11 vuotta asunut ystäväni oli pyydellyt kylään uuden asunnon "tupareihin" viime vuoden lopulta lähtien ja nyt päätin sitten lähteä ex tempore viikon varoitusajalla reissuun. Ehtihän viime vierailustani Dublinissa kuluakin jo yli 6 vuotta.

Menomatka meinasi tosin tyssätä jo Bostonissa, jonne saavuin myöhästyneellä lennolla missaten täpärästi alkuperäisen jatkoyhteyden. Onnekseni seuraava lento oli lähdössä puolta tuntia myöhemmin, ja tuolle lennolle ehdinkin nipin napin juostuani hiki päässä kentän halki niin lujaa kuin vain reppu selässä kykenin... Lento teki välilaskun Shannonissa Irlannin länsirannikolla, jossa oli koneen vaihto, ja jossain kohtaa kaikkea tätä sekoilua matkalaukkuni ei enää pysynyt matkassa, vaan jäi teille tietymättömille kokonaiseksi kolmeksi päiväksi. Onhan nuo tavarat hukkuneet usein ennenkin lukuisilla reissuilla, mutta ensimmäistä kertaa olivat kateissa noin kauan. Ja kieltämättä on aika orpo olo, jos joutuu elämään ilman omia tuttuja hygieniatuotteita monta päivää ja ainoat vaatteet ovat ne reissun aikana oksettaviksi nuhjaantuneet rätit. Onneksi ystäväni on kanssani suht samankokoinen, joten sain vaatteita lainaksi ja kosmetiikkaakin sai hankittua lähikaupasta pakollisiin tarpeisiin. Alusasuostoksille oli tosin pakko lähteä, vaikka mielummin senkin ajan olisi käyttänyt muihin juttuihin ottaen huomioon sen vähäisen ajan jota perillä oli käytettävissä. Laukku tuli sitten vihdoin sunnuntaina -päivää ennen paluulentoa - ja oudointa kaikessa oli, että kukaan ei ennen tuota sunnuntaita tuntunut tietävän missä kadotuksessa laukkuni on menossa. Olin jo varautunut siihenkin että nyt se on hävinnyt lopullisesti ja ystävälleni hankitut tuliaiset eivät koskaan pääse perille asti.

Laukkuepisodia lukuunottamatta reissu vihreälle saarelle oli aivan loistava. Ystävänikin oli ottanut perjantain vapaaksi ja kävimme retkellä Dublinin pohjoispuolella olevassa Howthin kylässä. Upea paikka mereen työntyvällä niemellä. Perjantai ja lauantai-iltoina nautin täysin rinnoin pubeista ja yöelämästä, jollaisesta täällä meillä ei valitettavasti ole tietoakaan. Viime käytiin verrattuna Dublin on mielestäni kasvanut pikkukaupungista isoksi ja kansainväliseksi. Viime kerralla en muista nähneeni montaakaan aasialaista puhumattakaan mustista ihmisistä, nyt erilaisten ihmisten paljous oli ihan silmiinpistävä. Paljon vanhaa on revitty ja rakennettu tilalle uutta, kaupunkiin on tullut jopa ratikkalinja, jota ei viimeksi ollut.

Dublinin keskustassa Abbey Road

Näitä tuli juotua muutama - aitoa ja oikeaa sen olla pitää. Maistuu taivaalliselta näiden jenkkiläisten vesioluiden jälkeen.... Se tuonti-Guinness on valitettavasti myös irvikuva oikeasta tuotteesta, herkkä tekele selvästi kärsii kuljetuksesta

Howthin satama

Rivari Howthin kylässä - en ikinä lakkaa ihailemasta näitä värikkäitä taloja, ja kaikkia niitä erivärisiä ovia, joita taloissa on. Muuten niin harmaassa ja sateisessa kelissä yleensä kylpevä saari, mutta värejä siellä kyllä osataan käyttää

Liffey -joki Dublinin keskustassa

Nautin siis täysillä hyvästä seurasta, pubeista, oluesta ja jostain oudosta syystä myös jetlag -vapaasta viikonlopusta. Yleensä uuteen aikaan sopeutuminen paikassa kuin paikassa on hankalaa, vaikka aikaeroa olisi vaan pari tuntia. Nyt mitään vaikeuksia ei ollut saapumispäivää lukuunottamatta. Lieneekö syynä sitten uusi melatoniinivalmiste, jota keksin kokeilla tällä reissulla aikaerotuskaa helpottamaan (ja jonka älysin kaukoviisaasti pakata käsimatkatavaroihin). Pitää kokeilla samaa vielä tulevalla Suomen kesälomalla, ja jos homma toimii silloinkin niin uusi ihmelääke on todellakin löytynyt.

Maanantaina paluumatkalla Washigtonin kautta Dallasiin laukkuni hukkui -uskomatonta kyllä - jälleen!!! Jenkkilään tullessahan laukku pitää aina noutaa hihnalta ja viedä tullin läpi ennen kotimaan jatkolentoa. Siinä vaiheessa laukku oli vielä matkassa mukana, mutta jostain syystä se ei tuolle kotimaan lennolle koskaan ehtinyt. Eikä kyse ollut edes tiukasta vaihdosta tällä kertaa, sillä aikaa oli reilut pari tuntia. Mutta jos homma tökkii niin sitten se vaan tökkii. Kotiin mennessä sillä tosin ei ole niin kovasti väliksikään, löytyyhän kotoa kaikkea tarpeellista. Olin silti lievästi sanottuna aika v...uuntunut kun ei tuttua samsonitea näkynyt hihnalla. Olin aamulla huomannut että ne ainoat itselle ostetut tuliaiset olin sujuvasti unohtanut pubiin edellisenä iltana ja aamusella lähteissäni paikka oli luonnollisesti vielä säpissä eikä henkilökuntaa paikalla luovuttamassa niitä minulle. Laukku tuli sitten seuraavana päivänä kotiin, joten loppu hyvin. Ja ystäväni oli saanut unohtamani tuliaiset pubista illalla kotiin tullessaan. Joten nekin ovat tallessa seuraavaa kertaa varten... ja se seuraava kerta on toivottavasti pikemmin kuin 6 vuoden päästä.