Menipäs taas turhan kauan viimesestä postauksesta. Nyt taitaa olla turha selitellä mitään, laiska mikä laiska... Tai onhan tässä ollut kaikenlaista pientä puuhasteltavaa niin töissä kuin vapaa-aikanakin. Sinänsä rauhalliseen eloon on tuonut vipinää etenkin työpaikalla tapahtuneet muutokset.

Huhtikuun alussahan kävi niin että työnantajan nimi muuttui yritysjärjestelyjen myötä ja sen mukana tuli pienoinen ongelma: USAssa oleskeluun ja työntekoon vaadittava viisumi pitäisi uusia. Argh. Tietäähän sen jo miettimättä yksityiskohtia sen tarkemmin, että kaikki viranomaisten kanssa asiointi on aikaavievää ja hankalaa eikä sitä auta yhtään se, että työnantajan henkilöstöosastolla työskentelee pelkästään amerikkalaisia, joiden ei koskaan tarvitse matkustaa USAn ulkopuolelle puhumattakaan viisumiprosessien läpikäymisestä. Tarina itse asiassa juontaa juurensa jo joulukuulta, jolloin henkilöstöosaston taholta alettiin muistuttelemaan kesäkuun lopulla vanhentuvasta viisumista ja jatkoviisumin hankkimisesta. Niinpä sitten supertunnollisena tyttönä täyttelin samantien vaadittavat lippuset ja lappuset sekä toimitin vaadittavat dokumentit firman palkkaamille lakikonsulteille, jotka viisumiasioitamme hoitavat. Paperisota lähti ripeästi liikkelle ja viranomaiskierrokselle päästiin jo tammikuun puolivälissä. Tämän kyseisen viisumityypin säännöt sanovat, että prosessin ollessa kesken ei suositella ulkomaille matkustamista, koska USAan takaisin tullessa voi joutua hankaluuksiin immigrationissa. Sitähän kukaan ei tietenkään halua, koska tunnetustihan täällä ei silkkihansikkain kohdella ketään "väärintekijää" vaan häkki heilahtaa paluukyytiä odotellessa. Kiltisti siis kököttelin täällä maan rajojen sisäpuolella sen aikaa, kunnes paperit olivat vihdoin maaliskuun alkupuolella kunnossa. Onneksi tuolloin alkuvuodesta ei ollut tarvetta lähteä esim työmatkalle jenkkilän ulkopuolelle. Tähän asti siis kaikki hyvin, mutta sitten tuli tämä firman nimen muutos...

Muutamaa päivää ennen h-hetkeä henkilöstöosastomme piti tiedotustilaisuuden viisumiasioista, ja tuossa tilaisuudessa selvisi että minä ja moni muu samanlaisella viisumistatuksella firmassamme oleva ulkomaalainen työntekijä joutuvat käymään tämän saman viisumipapereiden uusintaprosessin läpi uudelleen, koska firman nimi muuttuu. Nykyisellä viisumilla siis voisi poistua ulkomaille, mutta takaisinpääsystä USAan ei olisi takeita ilman uusittua viisumia, koska työnantajan nimi on nykyisessä viisumissä väärin. Tämä tieto oli melkoinen pommi niille monelle, jotka työnsä puolesta matkustavat paljon ja varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa kansainvälisen firmamme uudelleenjärjestelyt ovat sekoittaneet korttipakkaa niin että homman takaisin hallintaan saaminen vaatii kaikilta avainhenkiöiltä matkustusvalmiutta. Täällä sitä nyt sitten ollaan taas ainakin puolentoista kuukauden karanteenissa....ja kaikki omallakin kohdalla vain sen takia, että tehtiin tuo alkuvuoden täysin turha viisuminuusintaprosessi, jonka seurauksena sain tämän rajoitetun viisumistatuksen. Huhtikuuksi Eurooppaan suunnitteilla ollut tärkeä työmatka piti vain peruuttaa ja samoin haudata haaveet mahdollisesta toukokuisesta reissusta Suomeen... Arvatkaa vaan v***tiko. SASilla olisi ollut hyviä lentotarjouksia sinnepäin, mutta enpä sitten varannut, kun paperisodan kesto on hyvin epävarma. Raivostutti niin että piti lähteä hyvissä ajoin iltapäivällä juttelemaan lasiselle laulukirjalle.

Turha kai kommentoida tähän mitään terrorisminvastaisen sodan ylilyönneistä tai mistään muustakaan jenkkiläisviranomaisten toiminnasta. Vapaan maan kansalaiset matkustakoot milloin ja minne vain, me muut ollaan Guantanamossa... Vielä paskempi tsägä tosin kävi suomalaiselle kollegalleni, jonka läheinen sukulainen oli järjestänyt häänsä niin että kollega olisi päässyt sinne mukaan. Vaan peruuntui sitten sekin reissu ja jäävät häneltä hääjuhlat Euroopassa tällä kertaa väliin. Mies taas oli viime kesänä viisumia uusiessaan onnistunut jollain ihmeen Hannu Hanhi -tuurilla saamaan sellaisen viisumin, joissa näitä matkustusrajoituksia ei ole, mutta nyt työtehtävien vaihtumisen takia mieskin sitten kuitenkin joutuu tähän samaan viisuminuusintakaruselliin ja matkustuskieltoon. Eipä ole mieskään kovin tyytyväinen tilanteeseen.

Mutta on täällä sentään tapahtunut jotain kivaakin sillä välin kun työnantaja repeilee liitoksistaan... Kävin nimittäin monen monen vuoden tauon jälkeen kokeilemassa teiniaikojen harrastustani uudelleen. Olin parin kaverin kanssa ihan oikealla ratsastustunnilla ja se oli niiiin ihanaa. Aluksi tottakai vähän jännitin että miten minä ja polle ymmärretään toisiamme, mutta pienen alkuhämmennyksen jälkeen homma alkoi sujumaan ihan hyvin ja opettajan neuvoilla vanhat opit palautuivat mieleen. Lopputunnista jopa laukattiin kenttää ympäri länkkärisatuloillamme, ja onnistuin pysymään tärisevine jalkoineni hepan selässä... Huikea kokemus näin monen vuoden jälkeen!

Viime viikonloppuna olimme shoppailemassa miehelle siistiä pukua, mieshän tosiaan aloitti äskettäin uudessa hommassa, jossa pitää myös pukeutua vähän perinteistä texasilaista farkkulinjaa siistimmin. Menimme suosikkiostarillemme Alleniin, josta löytyy mielestämme mahtavat valikoimat eri vaatemerkkejä outlet -hinnoin. Muutaman liikkeen kierrettyämme mies löysi mieleisensä puvun ja oli menossa sitä sovittamaan. Liikkeen ainoa ja samalla "not straight" miesmyyjä vaatimalla vaati päästä sovituskoppiin miehen mukaan 'varmistamaan että puku istuu hyvin päälle'. "Et sit varmasti osta tota ennen kun mä olen nähnyt sen sun päällä".  Hieman homofobiasta kärsivä mieheni otti pyynnön yllättävän lunkisti ja päästi meikatun miesmyyjän koppiin auttamaan pukeutumisessa.... Kuuntelin pukukopista kuuluvaa keskustelua hieman kauempana ja kuulin kuinka mies oli huolissaan puvun istuvuudesta varsinkin keskivartalon uimarenkaan kohdalta. "Don't worry, I have seen worse"... Aloin tirskumaan niin kovaäänisesti että piti paeta kauemmaksi. Mies osti puvun ja myyjä tuli vielä kädestä pitäen kiittelemään, antoi vielä käyntikorttinsakin miehelle. "Call anytime you want". Mä repesin ihan täysin.