Kiitospäivästä selviydyttiin kunnialla. Oli muuten ihanaa olla vaihteeksi kotosalla tällainen pidempi vapaa, kun ei ollut kiirettä minnekään ja kerrankin oli kaikessa rauhassa aikaa näperrellä niitä miljoonnaa kauan tekijäänsä odottaneitä pikku askareita. Tosin paljon jäi vielä tekemättäkin, eihän sitä nyt sentään ihan koko lomaa jaksanut leikkiä tehokasta.

Vuokrasimme illan viihdykkeiksi pari DVD:tä, joista varsinkin toinen oli hyvin mieliinpainuva. Bushille niukasti vuoden 2000 pressanvaaleissa hävineestä Al Goresta tehty dokumentti An Inconvenient Truth on todella tiukkaa ja pelottavaa asiaa paljon Suomenkin medioissa palstatilaa saaneesta ilmaston lämpenemisestä. Al Gore on kiertänyt maailmaa viimeiset vuodet ja pitänyt tämän saman esitelmän maapallon huolestuttavasta tulevaisuudesta tuhansia kertoja. Viesti tässä dokumentissa esitetään erittäin selkeästi: olemme tuhoamassa planeettaamme elikelvottomaksi mikäli sama meno jatkuu. Ja Al Gore amerikkalaisena ei kaihda osoittaa syyttävällä sormella maanmiehiään ja varsinkin amerikkalaista autoteollisuutta unohtamatta nykyistä presidenttiäkään. Tämä on todella ajatuksia herättävä dokumentti, suosittelen.

Perinteiset Thanksgiving-ähkyt jäi meiltä onneksi kokematta. Amerikkalaiseen juhlapöytäänhän kuuluu kalkkuna kaikilla mausteillä yhtä itsestään selvästi kuin meille kinkku joulupöytään. Emme oikeastaan muutenkaan vaalineet "perinteitä" millään tavalla, joulukoristeet on edelleen piilossa komeron nurkassa, vaikka naapureilla jo kiireesti viriteltiin jouluvalohässäköitä etupihoille. Asukasyhdistykseltämmekin muuten tuli kotiin kirje, jossa muistutettiin jokavuotisesta jouluvalokoristelukilpailusta. Tässä kisassa arvovaltainen raati valitsee lähiömme kauneimman ja komeimman joulukoristusvirityksen ties millä perusteella ja tänä vuonna tuohon kisaan pitää erikseen ilmoittautua, kun raatilaiset eivät viitsi ajella ihan jokaista kadunpätkää läpi. Me emme taida tuohon kisaan osallistua tänäkään vuonna, vaikka mies sanoikin että olishan se hienoa jos meilläkin olisi upeat jouluvalot... Niinpä, kukakohan ne sinne pihalle sitten asentaisi ja vielä ehkä korjaisi poiskin ennen seuraavaa kesää??

Yhtä kiitospäiväperinnettä sentään kunnioitimme: kävimme nimittäin shoppailemassa. Thanksgiving viikonloppu on yksi vuoden vilkkaimista ostosviikonlopuista. Jokaisella kaupalla on omat supererikoistarjouksensa, jotka ovat voimassa vain tänä kyseisenä viikonloppuna ja sen kunniaksi lähes kaikki kaupat ja ostoskeskukset avasivat ovensa varsinaisen pyhäpäivän jälkeisenä päivänä eli perjantaina jo hyvissä ajoin aamulla, jotkut jopa heti puolen yön jälkeen... siis keskellä yötä. Ja todistajien mukaan kauppojen parkkipaikat todellakin olivat täynnä autoja jo hyvin varhain perjantaiaamuna, meneväthän ne parhaat tarjoustavarat ensimmäisenä! Tästä tuli mieleen vanhat Aku Ankka -sarjikset, joissa Iines pakottaa Akun lähtemään ostoksille jonkun hullun tarjouksen perässä ja Aku parka saa naisten käsilaukuista päähänsä aletungoksessa... Ne tarinat ovat ihan oikeasti tosia! Esimerkiksi läheisellä outlet -ostarilla asiakkaita houkuteltiin heti aamutuimaan shoppailemaan päästämällä vapaaksi valtava määrä mustia ilmapalloja, joista yhden sisällä luvattiin olevan toimintatonni jouluostoksiin. Voin vain kuvitella miten siellä on taisteltu ilmapalloista ja puhkottu niitä hullunkiilto silmissä....Sinänsä ironista, että tämä sama perjantai taisi olla Suomessa "älä osta mitään" -päivä. Me emme muuten olleet shoppaamassa vielä tuolloin perjantaina eikä varsinkaan aamutuimaan vaan oma shoppaussessio ajoittui vasta sunnuntai-illalle, kun meiniki oli jo hieman rauhoittunut. Sain muuten ankaran pohdinnan jälkeen ostettua kaikki joululahjat... ja olen aika ylpeä suorituksestani! Nyt tosin pitäisi sitten vielä hommata ne joulukortit...

Shoppailun sijaan kävimme perjantaina viihdyttämässä itseämme lätkämatsissa ja hurraamassa Suomipojille. Tällä kertaa luistin liikkuikin mukavan liukkaasti ja kotijoukkue vei aikamoisen jännitysnäytelmän jälkeen pisteet Los Angeles Kingseiltä 5-3. Matsissa kotijoukkueen pakki meni tekemään hattutempun, joka on kai kohtuu harvinaista. Kyllä oli taas mukavaa olla kotijoukkueen kannattaja ;-)

Lauantaina päätimme lähteä retkelle Wooden Spoon -nimiseen skandinaavituotteita myyvään kauppaan, jossa ei jostain syystä ole aikaisemmin tullut käytyä. Kuten arvata saattaa niin viimeistään kaupan ruokapuolella katosi kontrolli ja ostoskoriin tuli lastattua mm glögiä, ruotsalaista ärtsoppaa ja ruisleivän leivonta-ainekset. Kaupan täti tarjoili meille Presidentti -kahvia, joka muuten jostain syystä maistui niiiin sairaan hyvältä, ja samalla kyseli että olisimmeko kiinnostuineita tilaamaan ihan oikean joulukinkun. No kyllähän me siinä kahvipörinöissämme sitten sorruimme tilaamaan sellaisen standardi 4-5 kilon kinkun, kun nyt kerran aiomme joulun viettää ihan täällä kotosalla (kiitos työnantajan puolestamme tekemän päätöksen). Kotimatkalla sitten aloimme miettimään miten saisimme tuon kinkun syötyä kahdestaan ja totesimmekin, että apuvoimia tarvitaan ja siltä istumalta lähetimmekin ystäväpariskunnalle kutsun saapua hätiin joulun pyhien aikana. Onneksi lupasivat tulla ;-) Illalla kävimme vielä moikkaamassa suloista pikkumiestä Sakua ja hänen vanhempiaan. Saimme kuin saimmekin lähteissä myös uuden kyläkutsun joulusaunaan, mitä olisikaan joulu ilman oikeaa saunaa!

Kiitospäivän läheisyys sai ilmeisesti pomonkin niin hyvälle tuulelle viime viikolla, että sitä kauan kaivattua oikeaa lomaakin on nyt sitten tiedossa. Esirouva myöntyi pienoisen painostuksen alla ja lupasi koko ensi viikon lomaa. Niinpä sitten miehen kanssa varasimme lumiloman Coloradoon, silla hinku suksille ja ensilumille on jo äärimmäisen kova. Lämmintä keliähän on täällä kotikulmilla riittänyt kyllästymiseen asti, joten nyt on sitten vihdoinkin aika kaivaa toppatakit ja kaulahuivit esiin ja kohdata pakkaset ja lumet. Lähtö onkin jo tämän viikon lauantaina, ja kummasti mukavan jutun odottaminen on lisännyt työmotivaatiotakin ja hommat luistaa uudella innolla. Tämän myönnytyksen lisäksi päätin käyttää esirouvan heikkoa hetkeä hyväkseni oikein kunnolla, ja sain kuin sainkin neuvoteltua vielä pari ylimääräistä vapaapäivää niin että pääsen ennen joulua käymään Suomessa. Nuo vapaat sain tietenkin sillä ehdolla että teen pari päivää etänä töitä sitten Suomesta käsin. No sehän sopi minulle, nyt vain tuntui niin tärkeältä että pääsisin siellä käymään, koska seuraavasta reissu sinnepäin voi huonommalla tuurilla olla vasta kesällä Äitikin toivottavasti ilahtuu kun "tuhlaajatyttö" tulee välillä näyttäytymään.

Huomisiltana tänne muuten odotetaan saapuvaksi kylmää rintamaa, jolloin kesäkelien pitäisi viimeinkin loppua. Telkkariuutisissa jo tänään varoiteltiin tarkastamaan lämmityslaitteiden toimivuus ja muutenkin varustautumaan pahimpaan. Töissäkin paikalliset kollegat ilmoittivat jo valmiiksi jäävänsä mahdollisesti kotitoimistolle loppuviikosta, sillä tänne on luvattu jopa paria pakkasastetta yöllä. Tämä taas vesisateen kanssa aiheuttaa teiden ikävää liukastumista, jolloin kaaos on valmis... Jään innolla odottamaan mitä tapahtuu ;-)