maanantai, 2. kesäkuu 2008

Reissu vihreälle saarelle ja muuta

Kevätväsymys ja muutama muu hankala juttu vei mehut melkein kolmen kuukauden aikana, enkä siis onnistunut saamaan riviäkään tänne blogiin, vaikka kerrottavaakin olisi ollut. Alkukevään aikana opiskelin intensiivisesti uusia töitäni, tein aika pitkiä päiviä. Kävin parilla kurssilla oppimassa uutta ja sen lisäksi paiskin normaaleja hommia vielä iltaisin. Huhtikuun alussa kävin pikavisiitillä Suomessa, vietin viikon verran aikaa ikääntyvän äitini kanssa, jonka fyysinen ja henkinen kunto on viimeisten kuukausien aikana heikentynyt varsin paljon. Ajoitus olikin varsin hyvä, sillä vierailuani seuraavalla viikolla tapahtui romahdus huonompaan suuntaan, joka toisaalta oli odotettavissakin, mutta siltikin se on aina erittäin ikävä yllätys. Omaa huoltani läheisen hyvinvoinnista ei tietenkään helpota yhtään se, ettei voi olla läsnä ja lähellä auttamassa, silloin kun apua todella kaivattaisiin. Silti olen iloinen että sain olla paikalla silloin kun asiat vielä periaatteessa olivat hyvin. Toipumistakin on tähän mennessä jo tapahtunut, mutta hidastahan se ikäihmisellä on.

Muuten täällä on elelty päivä kerrallaan, juhlistettu vappua aitoon Suomi -tyyliin (tosin ilman vesisadetta ja mukavan lämpöisessä säässä), on seurattu ja fanitettu sekä MM että NHL play off jääkiekkoa ihan urakalla. On kirottu termiittejä, jotka löysivät tiensä meidän taloon TAAS uudelleen. Viime keväänähän meillä oli aika laajamittainen myrkytysoperaatio, ja luulimme jo päässeemme näistä pikku vihulaisista eroon. Vaan eiköhän sieltä samoista kolosista pyrähtänyt niitä uusi satsi ihmeteltäväksemme. Onneksi myrkytysfirman takuu oli kuitenkin vielä voimassa ja sieltä tultiin kiireesti pumppaamaan lisää myrkkyä talon alle. Joko tämä taistelu olisi vihdoin voitettu vai onko uusi erä odottamassa jälleen ensi keväänä?

Meidän oma Dallas Stars lätkäjengi menestyi hyvin tämän kevään pudotuspeleissä ja kävimmekin miehen kanssa jännäämässä useammassa ottelussa paikan päällä. Sen lisäksi oli sitten MM jääkiekko, jota tottakai oli pakko seurata myös. Vaikka kisat olivatkin naapurissa niin siltikään yksikään tv-kanava ei näyttänyt niitä edes jälkilähetyksinä. Kiinnostusta varmasti olisi ollut, mutta minkäs teet jos ei kisat näy. Netistä mekin niitä katseltiin surkeasta postimerkin kokoisesta videokuvasta.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna lähdin itsekseni reissuun. Mies oli työmatkoilla lähes koko toukokuun, joten päätin omaksi piristyksekseni myös tehdä pitkän viikonloppureissun. Omalla kohdallani työmatkojen suhteen on käynyt totaalinen väistöliike, kaikki suunnitteilla olleet reissut ovat syystä tai toisesta peruuntuneet. Niinpä siis päätin käyttää hyväkseni yhden niistä harvoista "pitkistä" viikonlopuista, joita täällä on, eli toukokuun lopun Memorial Day vapaan. Tosin lähdin reissuun jo keskiviikkoiltapäivänä, olin ottanut vapaaksi myös torstain ja perjantain. Dublinissa jo 11 vuotta asunut ystäväni oli pyydellyt kylään uuden asunnon "tupareihin" viime vuoden lopulta lähtien ja nyt päätin sitten lähteä ex tempore viikon varoitusajalla reissuun. Ehtihän viime vierailustani Dublinissa kuluakin jo yli 6 vuotta.

Menomatka meinasi tosin tyssätä jo Bostonissa, jonne saavuin myöhästyneellä lennolla missaten täpärästi alkuperäisen jatkoyhteyden. Onnekseni seuraava lento oli lähdössä puolta tuntia myöhemmin, ja tuolle lennolle ehdinkin nipin napin juostuani hiki päässä kentän halki niin lujaa kuin vain reppu selässä kykenin... Lento teki välilaskun Shannonissa Irlannin länsirannikolla, jossa oli koneen vaihto, ja jossain kohtaa kaikkea tätä sekoilua matkalaukkuni ei enää pysynyt matkassa, vaan jäi teille tietymättömille kokonaiseksi kolmeksi päiväksi. Onhan nuo tavarat hukkuneet usein ennenkin lukuisilla reissuilla, mutta ensimmäistä kertaa olivat kateissa noin kauan. Ja kieltämättä on aika orpo olo, jos joutuu elämään ilman omia tuttuja hygieniatuotteita monta päivää ja ainoat vaatteet ovat ne reissun aikana oksettaviksi nuhjaantuneet rätit. Onneksi ystäväni on kanssani suht samankokoinen, joten sain vaatteita lainaksi ja kosmetiikkaakin sai hankittua lähikaupasta pakollisiin tarpeisiin. Alusasuostoksille oli tosin pakko lähteä, vaikka mielummin senkin ajan olisi käyttänyt muihin juttuihin ottaen huomioon sen vähäisen ajan jota perillä oli käytettävissä. Laukku tuli sitten vihdoin sunnuntaina -päivää ennen paluulentoa - ja oudointa kaikessa oli, että kukaan ei ennen tuota sunnuntaita tuntunut tietävän missä kadotuksessa laukkuni on menossa. Olin jo varautunut siihenkin että nyt se on hävinnyt lopullisesti ja ystävälleni hankitut tuliaiset eivät koskaan pääse perille asti.

Laukkuepisodia lukuunottamatta reissu vihreälle saarelle oli aivan loistava. Ystävänikin oli ottanut perjantain vapaaksi ja kävimme retkellä Dublinin pohjoispuolella olevassa Howthin kylässä. Upea paikka mereen työntyvällä niemellä. Perjantai ja lauantai-iltoina nautin täysin rinnoin pubeista ja yöelämästä, jollaisesta täällä meillä ei valitettavasti ole tietoakaan. Viime käytiin verrattuna Dublin on mielestäni kasvanut pikkukaupungista isoksi ja kansainväliseksi. Viime kerralla en muista nähneeni montaakaan aasialaista puhumattakaan mustista ihmisistä, nyt erilaisten ihmisten paljous oli ihan silmiinpistävä. Paljon vanhaa on revitty ja rakennettu tilalle uutta, kaupunkiin on tullut jopa ratikkalinja, jota ei viimeksi ollut.

1610519.jpg

Dublinin keskustassa Abbey Road

1610531.jpg

Näitä tuli juotua muutama - aitoa ja oikeaa sen olla pitää. Maistuu taivaalliselta näiden jenkkiläisten vesioluiden jälkeen.... Se tuonti-Guinness on valitettavasti myös irvikuva oikeasta tuotteesta, herkkä tekele selvästi kärsii kuljetuksesta

1610520.jpg

Howthin satama

1610521.jpg

Rivari Howthin kylässä - en ikinä lakkaa ihailemasta näitä värikkäitä taloja, ja kaikkia niitä erivärisiä ovia, joita taloissa on. Muuten niin harmaassa ja sateisessa kelissä yleensä kylpevä saari, mutta värejä siellä kyllä osataan käyttää

1610523.jpg

Liffey -joki Dublinin keskustassa

1610524.jpg

Nautin siis täysillä hyvästä seurasta, pubeista, oluesta ja jostain oudosta syystä myös jetlag -vapaasta viikonlopusta. Yleensä uuteen aikaan sopeutuminen paikassa kuin paikassa on hankalaa, vaikka aikaeroa olisi vaan pari tuntia. Nyt mitään vaikeuksia ei ollut saapumispäivää lukuunottamatta. Lieneekö syynä sitten uusi melatoniinivalmiste, jota keksin kokeilla tällä reissulla aikaerotuskaa helpottamaan (ja jonka älysin kaukoviisaasti pakata käsimatkatavaroihin). Pitää kokeilla samaa vielä tulevalla Suomen kesälomalla, ja jos homma toimii silloinkin niin uusi ihmelääke on todellakin löytynyt.

Maanantaina paluumatkalla Washigtonin kautta Dallasiin laukkuni hukkui -uskomatonta kyllä - jälleen!!! Jenkkilään tullessahan laukku pitää aina noutaa hihnalta ja viedä tullin läpi ennen kotimaan jatkolentoa. Siinä vaiheessa laukku oli vielä matkassa mukana, mutta jostain syystä se ei tuolle kotimaan lennolle koskaan ehtinyt. Eikä kyse ollut edes tiukasta vaihdosta tällä kertaa, sillä aikaa oli reilut pari tuntia. Mutta jos homma tökkii niin sitten se vaan tökkii. Kotiin mennessä sillä tosin ei ole niin kovasti väliksikään, löytyyhän kotoa kaikkea tarpeellista. Olin silti lievästi sanottuna aika v...uuntunut kun ei tuttua samsonitea näkynyt hihnalla. Olin aamulla huomannut että ne ainoat itselle ostetut tuliaiset olin sujuvasti unohtanut pubiin edellisenä iltana ja aamusella lähteissäni paikka oli luonnollisesti vielä säpissä eikä henkilökuntaa paikalla luovuttamassa niitä minulle. Laukku tuli sitten seuraavana päivänä kotiin, joten loppu hyvin. Ja ystäväni oli saanut unohtamani tuliaiset pubista illalla kotiin tullessaan. Joten nekin ovat tallessa seuraavaa kertaa varten... ja se seuraava kerta on toivottavasti pikemmin kuin 6 vuoden päästä.

keskiviikko, 12. maaliskuu 2008

Happihyppely

Tämän kevään laskettelureissumme tylpistyi yhteen pitkään viikonloppuun vanhassa tutussa Steamboat Springsissä Coloradossa, jossa kävimme myös viime keväänä reissussa. Aikataulullisista syistä näyttää pahasti siltä, että emme taida ehtiä enää toistamiseen laskemaan tämän talven lumille. Mutta toisaalta eihän sitä koskaan tiedä.

Suurin syy Steamboatin uusintavierailulle oli siellä asuva tuttavaperheemme, joita halusimme kovasti nähdä vuoden tauon jälkeen, sekä tietenkin hyvät rinteet ja tämän talven loistava lumitilanne. Puuteria olisi hyvin suurella todennäköisyydellä tiedossa ja vielä kun saisi kelit kohdalleen niin olisimme tyytyväisiä. Helmikuun viimeisenä viikonloppuna hyppäsimme lennolle, joka vei meidän suoraan laskettelukeskuksen lähelle ja pääsimme jälleen nauttimaan tuttavaperheemme meille loistavasti järjestellystä majoituksesta lähellä laskettelurinteitä. Yksi pikku miinus tuossa majoituksessa tosin oli, nimittäin viereisen rakennustyömaan innokkaat duunarit aloittivat hommat jo hyvissä ajoin aamukuudelta mahdollisimman kovaäänisillä toiminnoilla, joita tietenkin innostuimme aamutuimaan kuuntelemaan.

Ensimmäisenä hiihtopäivänä hihkuimme miehen kanssa riemusta, sillä varovaiset toiveemme edes kohtuullisista keleistä (kunhan ei sada...) näytti käyvän toteen. Taivas oli hieman pilvessä mutta muuten näytti aurinkoiselta ja selkeältä. Ekana päivänä päästelimmekin jalkoja säästelemättä loppuun asti niin kauan kunnes hissit olivat auki. Sen jälkeen laskimme hyvin ansaituille After ski oluille rinnealueen alaosassa sijaitsevalle terassille. Koko päivän raitisilmamyrkytyksen, aurinkokylvyn ja hot tub -hengailun jälkeen kasvoja hieman kuumotti ja uni olisi kieltämättä maistunut jo aikaisessa vaiheessa. Vaan vielä menimme nautiskelemaan yhteiselle illalliselle paikallisten tuttujemme kanssa. Hyvän hiihdon, parin viinilasillisen ja sikeästi nukutun yön jälkeen eivät rakennustyömaan äänetkään paljoa enää haitanneet...

1330234.jpg

1330235.jpg

Toisena laskupäivänä perjantaina hyvä tuuri jatkui ja saimme nähdä ihan kokonaan sinistäkin taivasta. Intoa riitti jälleen viettää rinteessä "pilkkuun" asti. Suosikkirinteissä ei jalkoja säästelty. Vauhti ja sukset toimivat mallikkaasti. Ihanaa, ihanaa, tekee toimistorotillekin niin hyvää päästä vähän happea haukkaamaan välillä! Jälleen kaksi tyytyväisesti myhäilevää naamaa pääsi nautiskelemaan after oluensa jo tutuksi tulleella terassilla, jossa perjantain kunniaksi oli vauhdikkaampi menokin jo neljän aikaan iltapäivällä. Ihastelimme mm. paikallista naispuolista asiakasta, joka lisää juomia tilattuaan ei ollut ollenkaan varma kummalla kädellä vääntäisi nimmarin luottokorttilaskuunsa. Ihan niin hulvattomaan menoon emme itse kuitenkaan innostuneet vaan hot tubin ja illallisen jälkeen nukkumatti saapui noutamaan onnelliset laskijat aika nopeasti.

1330236.jpg

1330237.jpg

Viimeisenä laskupäivänä hyvä tuuri ei enää ollut myötä, sillä taivas veti pilveen ja alkoi hiljakseen pyryttää lunta. Näkyvyys rinteissä oli paikoittain todella onneton ja niinpä vaudit ja nautinto myös sen mukaiset. Toisaalta olimme saaneet jo pari hyvää päivää alle, joten viimeisen päivän menetykset eivät haitanneet ollenkaan. Laskimme kuitenkin lähes täyden laskupäivän ja saimme tuttavaperheenkin laskuseuraksemme vielä iltapäivällä. Viimeisten mutkamäkien jälkeen vietimmekin leppoisan iltapäivän ja illan hyvässä seurassa perinteisellä after ski -kaavalla, tällä kertaa tosin vetäydyimme huonoa keliä pakoon sisätiloihin.

1330238.jpg

Näin oli lyhyt mutta sitäkin tehokkaampi pieni hiihtolomamme paketissa ja sunnuntaiaamuna suuntasimme kimpsuinemme kohti läheistä lentokenttää, josta pääsimme jälleen näppärästi suoralla lennolla kotiin. Tällä kertaa emme valitettavasti ehtineet kokea Steamboatin oikeilla kuumilla lähteillä kylpemistä, joka oli viimeksi reissun ehdottomasti parasta antia. Lilluminen tähtitaivaan alla kuumassa luonnonlähteessä on vaan jotain mielettömän upeaa. Mutta varmaan sitten ensi kerralla pääsemme sinne taas sillä luultavasti palaamme tänne taas jossain vaiheessa moikkaamaan ihania ystäviämme. Kiitos vielä ystävät kun järjestitte meille niin mukavan viikonlopun!

maanantai, 10. maaliskuu 2008

Takatalvi

Viime torstai oli jotenkin epätodellinen päivä. Töiden ja muiden arkirutiinien osalta kaikki meni jotakuinkin normaalisti, mutta säänhaltijat pitivät huolta tämänkertaisesta yllätyksestä. Täällä nimittäin satoi lunta jo toisen kerran viikon sisään, ja sitä lunta tuli paikoittain epätavallisen reilusti. Normaalistihan maaliskuulla alkaa olemaan jo mukavan lämmintä kevätauringon paisteessa ja yleensä päivällä päästään pariinkymmeneen lämpöasteeseen. Kuluneella viikolla ilmastonmuutos tai mikä lie on kuitenkin sekoittanut pakkaa pahemman kerran ja jyräyttänyt parikin epänormaalin kylmää rintamaa tästä ylitse.

Alkuviikosta ensimmäisestä "arctic blastistä" selvittiin säikähdyksellä eikä normaaliin panikointiin ollut aihetta. Tämä toinen torstaiksi osunut lumisade sen sijaan aiheutti tyypillisen hätävarjelun liioittelureaktion useimmissa paikallisissa, eli useimmat lähtivät aikaisin iltapäivällä kotiin ja pysyttelivät kotona myös perjantain. Useimmat koulut aukesivat perjantaina vasta myöhemmin aamupäivällä, jolloin huonon kelin aiheuttama liukasteluvaara oli jo kelin lämpenemisen takia poissa.

Torstai-illaksi oli sattumalta tiedossa suomalaisohjelmaa, nimittäin Friscon jalkapallostadionilla pelattiin ottelu Mexicon alle 23-vuotiaiden olympiajoukkueen ja näillä nurkilla leireilevän Suomen B-maajoukkueen välillä. Ottelua ei varsin viileästä ja arveluttavasta kelistä huolimatta siirretty, joten niinpä mekin lipun etukäteen lunastaneina päätimme rohkeasti vetää toppavaatteet niskaan ja lähteä ajelemaan tuota reilun puolentunnin matkaa Friscoon. Mehän ollaan hei Suomesta ja tiedetään nämä talviset kelit. Itse matka ei ollutkaan mikään ongelma, koska paikalliset talviautoiluun tottumattomat tosiaan ymmärsivät pysyä poissa liikenteestä ja tiet olivatkin normaaliin liikenteeseen verrattuna lähes tyhjät. Arvuuttelimme matkalla että mahtaakohan monikaan lähteä hytisemään kylmälle stadionille pikkupakkaseen ja veikkasimme yleisöä olevan korkeintaan muutamia satoja. Yllätys oli melkoinen kun stadionille saavuttuamme totesimme tuvan olevan täynnä etelänaapurin edustajia... ei ole siis tuulesta temmattua että mehikaanot olisivat jotenkin hullua jalkapallokansaa. Kuulimme monen ajaneen jopa toisista osavaltioista keliä uhmaten ihan vaan seuraamaan tätä peliä.

Suomalaisiakin oli meille varta vasten varatussa katsomossa noin viitisentoista. Olimme siis aika yksin vastustajan ehkä noin 5 tuhatta katsojaa vastaan... Lumipallojakin tuli jokunen niskaan. Stadion nimittäin todellakin oli kunnon lumikerroksen peitossa. Aivan käsittämättömän outoa olla Texasissa katsomassa jalkapalloa keskellä lumihankia pikkupakkasessa. Ja sitten vielä Suomen joukkue sattuu pelaamaan juuri silloin. Täällä kun ei vaan koskaan tapahdu mitään tällaista. Paitsi tuona omituisena torstaina.

1361854.jpg

Hyvin olivat saaneet itse kentän puhdistettua lumesta, mutta kuten kuvasta näkyy niin sitä lunta oli tosiaan tullut jonkun verran. Suomalaisilla ainakin oli kotoisa tunnelma. Itse matsi oli yllättäväkin tasaväkinen ja maaleja ei nähty kumpaakaan päätyyn. Lopputulos siis 0-0. Mehikolaisille lienee ollut jonkunlainen yllätys ettei heidän joukkue voittanutkaan 10-0 jonkun never heard Suomen joukkueen... Me olimme omiemme esitykseen sen sijaan varsin tyytyväisiä. Hienoa pojat!!

Vielä kotimatkallakin piti hieroa silmiä kun katseli lumisia puita auton ikkunasta, ollaanko me tosiaan maaliskuisessa Texasissa? Perjantaina aamupäivällä tosin tuo pieni säähäiriö oli jo normalisoitunut ja loputkin lumenrippeet olivat sulaneet pikkuhiljaa pientareita valtaavien voikukkien tieltä.

maanantai, 18. helmikuu 2008

Hawaii

Vietimme Hawaijin saarella eli Big Islandilla jouluviikon, josta ihan pian tulee kuluneeksi pari kuukautta. On vihdoin aika laittaa muutama kuva ja pieni tarina tänne blogiin. Hawaijin reissu oli ollut meillä mielessä jo kauemman aikaa, pitäisihän siellä päästä käymään nyt kun olemme näinkin "lähellä". Suomesta tai melkein mistä tahansa muualtakin (paitsi ehkä Japanista) sinne olisi vähän turhan pitkä matka, sijaitsevathan nuo saaret Suomesta katsottuna ja aikavyöhykkeellisestikin tasan toisella puolella palloa. Toisaalta Hawaiji on niitä paikkoja, joka tosimatkaajan on koettava ainakin kerran elämässä, joten eikun menoksi. Ilmasto on varsin tasainen ja miellyttävä ympäri vuoden, joten näin talvisaikaan viluisesta Texasista oli mukava matkustaa johonkin lämpimään... Ihan kuin täällä ei lämmintä riittäisi ihan tarpeeksi keväällä, kesällä ja syksyllä.

1303615.jpgKartta

Mietimme yhtenä vaihtoehtona Hawaijin risteilyä, jolloin olisimme päässeet mukavasti käymään useammalle kuin yhdelle saarelle ja varmasti nähneet parhaat palat kustakin saaresta. Mutta toisaalta taas nuo risteilyt olivat aika kalliita ja kokemuksesta tiesimme, että matkan hinta vähintäänkin tuplaantuisi retkien ja muiden lisäkulujen kanssa. Ison saaren valitsimme juurikin sen koon ja aktiviteettitarjonnan vuoksi; siellä riittäisi varmasti katsottavaa ja ihmeteltävää viikoksi ja toisaalta siellä olisi muutamia meitä kiinnostavia juttuja, joita muilta saarilta ei löydy, kuten aktiivisia tulivuoria ja lumihuippuinen Mauna Kea -vuori astrologiakeskuksineen. Isolla saarella päätimme majoittua saaren aurinkoisemmalle länsipuolen rannalle Kailua-Konaan, jonne suurin osa turisteista tällä saarella tulee. Eikä tuo ole mikään ihmekään, jos nimittäin vilkaisee säätilastoja: Kailua-Konan vuotuinen sademäärä on 15 tuumaa, kun taas saaren itärannikolla ja Hawaijin osavaltion pääkaupungissa Hilossa sataa vuosittain 150 tuumaa. Ero on niinkin pienellä alueella aika radikaali, kun ottaa huomioon että saari on suurinpiirtein Helsinki-Tampere-Turku -kolmion kokoinen läntti maata.

Lensimme Konaan Los Angelesin kautta. Ensin siis Dallasista Losiin reilu 3 tuntia, sitten seuraava lento pimeän Tyynen valtameren halki 5 ja puoli tuntia. Eivät siis sijaitse ihan nurkan takana mistään katsottuna vaan kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Perille saavuttuamme hyppäsimme vuokraamaamme uljaan punaiseen Mustangiin, jolla ajelimme viitisentoista mailin päähän majapaikkaamme Kona Coast Resortiin, yksityiseltä vuokraamaamme täysvarusteltuun asuntoon. Saapuessamme oli jo varsin myöhä, joten ympärillä oli pikkopimeää ja koko paikan kauneus avautui meille vasta seuraavana aamuna.

1303486.jpg

Ensimmäisen päivän käytimmekin ajelemalla edestakaisin lähiseudun pikkuteitä ja poikkesimme mm. maistamassa paikallisen kahviplantaasin ja -paahtimon tuotteita. Saarellahan on useita pieniä kahvitiloja, ja Kona -kahvia viedään käsittääkseni ihan jokapuolelle maailmaa eräänlaisena gourmet -kahvina. Etsimme myös oman lähikauppamme, josta saimme ostettua evästä omaan keittiöömme sekä tietysti pari pulloa viiniä omalta parvekkeeltamme tapahtuvaan ensimmäisen illan auringonlaskun seuraamiseen, joka olikin varsin koukuttava näytelmä. Olen joskus aikaisemminkin ihmetellyt mistä mahtaa johtua auringonlaskujen erityinen kauneus silloin kun ollaan jollain lailla "maailman laidalla"?

1303488.jpg

Toisena päivänä päätimme olla jo vähän reippaampia ja ajella kohti saaren eteläkärkeä. Tuo paikka on samalla koko liittovaltion eteläisin kohta, sillä saarethan ovat reilusti manner-Jenkkilää ja Floridaakin etelämpänä kartalla. Matkalla näimme välillä rehevän vihreyden vaihtuvan yllättäen laava-aavikoiksi, Mauna Loa tulivuoresta purkautunutta laavaa joskus viisikymmentäluvulla. Nuo karunnäköiset laavakentät näyttivät lähinnä jätemaalta, joten on vaikea kuvitella että tämä onkin itse asiassa hyvin nuorta maaperää, jota kasvillisuus ei vaan vielä ole päässyt valtaamaan. Hawaijin saarihan on saariryhmän nuorin saari, jossa aktiviiset tulivuoret purkautuvat edelleen lähes päivittäin ja uutta maata syntyy koko ajan. Nimenomaan Mauna Loa ja Kilauea ovat niitä edelleen aktiivisia tulivuoria, muut saaren pohjois- ja länsiosan tulivuoret ovat jo sammuneet tai vähintäänkin olleet nukuksissa useita satoja vuosia.

1303489.jpg

Saaren suojaisan länsiosan jälkeen eteläkärjessä voimakas tuuli ja tyrskyt tuntuivat varsin pelottavilta. Vuokra-autofirman kartassa jopa kiellettiin ajamasta loppuun asti eteläkärkeen vievää tietä, liekö sitten tien melko huonon kunnon vai minkä vuoksi, mutta emme luonnollisestikaan olleet paikan ainoat turistit. Pitäähän nämä reunapaikat päästä näkemään ja ikuistamaan itsensä valokuvaan kyseinen paikka taustanaan.

1303490.jpg

Eteläkärjen läheltä lähtee myös kävelyreitti kuuluisalle vihreälle hiekkarannalle, joka oli myös niiden "must see" paikkojen listalla. Huolimatta myrskyisästä tuulesta, lentävästä hiekasta ja meriveden pärskeistä päätimme laittaa Mustangin parkkiin ja lähteä patikoimaan reilu kolmisen mailia rantadyynejä ja kivikkoa pitkin tuolle rannalle. Matkan pituus vähän yllätti vaikka periaattessa tiesimme että kävelymatkaa on lähes tunnin verran yhteen suuntaan. Mutta toisaalta oli se sitten sen arvoistakin nähdä tuo aika ainutlaatuinen paikka ja hiekka tosiaan on aika vihreää, vaikkakin enemmän oliivinsävyistä:

1303491.jpg

Paikalle olisi toki voinut ajella myös kunnon nelivetomaasturilla, ja monet olivatkin sen tehneet patikoimisen sijaan. Vuosien varrella rantadyyneille on muodostunut epävirallinen, kylläkin erittäin huonokuntoinen, tie perille asti. Uimassa käytyämme ja lepäiltyämme patikoimme reippaasti takaisin hiukset, korvat ja vaatteet täynnä suolaa ja hiekkaa. Ajelimme väsyneinä takaisin kämpille tuijottamaan auringonlaskua parvekkeltamme, oli se vaan niin hienoa katseltavaa.

Seuraava päivä olikin jouluaatto, jolloin olisimme halunneet nähdä ja kokea lunta ja pakkasta. Periaatteessa se olisi ollut mahdollista järjestetyllä retkellä Mauna Kean (4205 m) huipulle, jossa tosiaan näin talvisaikaan on ihan oikeaa lunta. Emme tietenkään olleet niin kaukoviisaita, että olisimme älynneet varata tuon retken jo hyvissä ajoin ennen matkaamme ja pettymykseksemme jouduimme toteamaan että kaikki retkipaikat olivat loppuunmyytyjä tammikuun alkupäiviin asti. Ja vuoren huipulle ei tietenkään olisi mitään asiaa ominpäin ilman kunnon nelivetoautoa. Liikennettä huipulle rajoitetaan jo siellä sijaitsevien kansainvälisten avaruustutkimusteleskooppien ja havaintoasemien takia. Liikenteen ja turistien nostattama pöly halutaan arvatenkin minimoida herkkien laitteiden tieltä. Niinpä tyydyimme ajelemaan Mauna Kean turistitoimistolle, joka on noin puolivälissä huipulle nousevaa tietä, ja johon yleinen tie päättyy. Jo tuossa korkeudessa pääsimme räntäsateeseen, eli Konan +26 astetta vaihtuivat pariin-kolmeen lämpöasteeseen. No tulihan siitäkin jo melkein aito joulufiilis. Vaidoimme päällemme nerokkaasti mukaan pakkaamamme kevyet toppatakit, jotka tosiaan tuolla eivät olleet yhtään liikaa ja ihmettelimme paikkaa hetken aikaa ennenkuin lähdimme laskeutumaan takaisin kohti Konaa. Tuona päivänä emme saaneet paikalta oikein edes maisemakuvia, sen verran harmaa ja pilvinen keli tuolla vuorenrinteillä oli. Konassakin oli pilvistä, mutta reilu parikymppiä lämpimämpää.

1303492.jpg

Joulua juhlistimme parvekkellamme tonttulakit päässä nautituilla viinilasillisilla sekä myöhemmin illalla lähiostarimme laadukkaassa japanilaishenkisessä ravintolassa. Ruoka oli yleisestikin aika mielettömän hyvää lähes kaikissa paikoissa, joissa kävimme ja lähikaupasta ostamamme ananakset aivan taivaallisen makeita ja ihania. Ei varmaan mikään yllätys. Lähiostarin Thai-ravintolan ananascurrysta tuli kertaheitolla lempiruoka, minkäköhän takia?

Joulupäivänä päätimme lähteä ajelemaan aamulla jo hyvissä ajoin kohti Volcanoes -kansallispuistoa, jotta meillä olisi koko päivä aikaa tutkiskella paikkoja siellä ja mahdollisesti jopa vaellella puiston polkuja pitkin. Jälleen kerran Konan lämmin ja aurinkoinen aamu teki meille tepposet: pukeuduimme ihan liian kevyesti ottaen huomioon, että suurin osa tuosta kansallispuistosta on noin kilometrin korkeudella merestä, jossa ilma on jo huomattavasti viileampää ja sen lisäksi paikka on saaren sateisella puolella. Niinpä t-paita ja shortsi varustuksinemme emme pahemmin lähteneet mihinkään vaeltelemaan vaan ajelimme tiukasti katto alhaalla lämmityslaitteet huutaen pitkin puiston teitä ja teimme vain pikavisiittejä merkityille nähtävyyspaikoille. Daijulaturistit matkailee jälleen... Näinkin tosin saimme puistovisiitistä ihan mielenkiintoisen ja näimme mielestämme tärkeimmät. Onhan tämäkin kuitenkin jenkkilää ja suunniteltu autollaliikkujille. Päivän mittaan keli kuitenkin onneksi kirkastui ja lämpeni hieman. Myös maasta hohkaava vulkaaninen lämpö varmaankin lämmitti ilmaa, joten emme joutuneet tärisemään kylmästä koko päivää...

1303493.jpg

Yksi niista kymmenistä kraatereista, joita tuon puiston alueella pääsee hämmästelemään

1303494.jpg

Mereen loppuvan laavan valuma-alueen päässä on tämä jännä Sea Arch

Kotimatkalla poikkesimme vielä tutkailemaan päivän hiekkarantabongausta, joka tällä kertaa oli väriltään pikimusta. Nyt ei myöskään tarvinnut kävellä kilometrejä vaan perille pääsi mukavasti autolla. Paikka on Hawaijin merikilpikonnien suosiossa, koska musta hiekka on niiden mielestä mukavan lämmintä ;-) Näitä mustia rantoja on muuten saarella useampikin, mutta tämä lähellä Naalehua sijaitseva ranta taisi olla niistä isoin ja helppopääsyisin.

1303495.jpg

Tapaninpäivänä päätimme ottaa välipäivän autoilusta ja antaa jonkun muun kuskata meitä veneellä. Varasimme snorkkelointi- ja merimaisemien katseluretken Hula Kai -aluksella. Viiden tunnin reissulla oli luvassa delfiinien ja valaiden bongausta, saaren maisemien katselua mereltä käsin sekä tietenkin snorkkelointia (tai sukellusta) parissakin eri poukamassa. Tätäkin kokemusta varten olimme varautuneet jo etukäteen hankkimalla kameraamme sopivan vesitiiviin kotelon, jotta saisimme kivoja kala- ja korallikuvia. Tuon kotelon hinnalla olisi tosin saanut varmaan kymmenen kertakäyttöistä vesitiivistä kameraa, mutta eipä silloin koteloa hankkiessa tullut mieleen että sellaisiakin on tosiaan olemassa.

1303497.jpg

Merenneito vai merihirviö?

1303498.jpg

Korallia ja akvaariokala

1303500.jpg

Fakta jota et ehkä tiennyt Hawaijista: Tässä on nimittäin pieni pala Isoa-Britanniaa. Kapteeni Cookin muistoksi pystytetyn monumentin ympärillä oleva maa tosiaankin kuuluu briteille sekä lukuisille paikalla vieraileville snorklaajille, uimareille ja melojille. Mr Cook nousi täällä maihin tammikuussa 1779.

Merellä vietetyn leppoisan päivän jälkeen jaksoimme jatkaa jälleen saaren tutkimista autoillen. Seuraavan päivän ohjelmassa olikin pääkaupunki Hilo ja ajoreittinä tällä kertaa saaren pohjoisrantaa seuraava tie, jota emme aikaisemmin olleet vielä ehtineet ajella. Kyseinen päivä sattui myös olemaan ensimmäinen ja ainut päivä lomamme aikana kun Mauna Kea lumihuippuineen ei ollut pilvien peitossa joten sain napattua jonkunlaisen kuvan tästä avaruustutkijoiden pyhätöstä. Tämä vuori on maailman parhaita avaruustutkimuksen paikkoja, sillä täällä keskellä valtamerta turha valaistus ja ilmansaasteet ovat lähes olemattomat. Lisäksi vuoren laella on vain minimaalisen vähän vesihöyryä sekä ilman ollessa muutenkin ohutta jo tuossa reilussa neljässä kilometrissä olosuhteet avaruuden tarkkailuun ovat todellakin ihanteelliset. Monet huippututkijat asustelevatkin lähellä vuoren lakea olevassa kommuunissa ja paiskivat yövuoroa havaintoasemillaan.

1303501.jpg

Itse Hilon kaupungissa, yllättäen, satoi vähintäänkin joka viides minuutti. Saaren itäpuolella on muuten lukuisia upeita vesiputouksia ja eihän se mikään ihmekään ole, ainakaan vesi ei niistä kovin helpolla pääse loppumaan. Sanovat saaren sateista puolta myös "natural botanical gardeniksi". Pitää kyllä täysin paikkansa. Bongasimme mm. Rainbow falls -putouksen Hilossa.

1303502.jpg

Itse kaupunki näytti sitten ihan oikealta kaupungilta toisin kuin länsirannikon Kona. Pieni ja ihan idyllisenkin näköinen paikka, asukkaita nelisenkymmentätuhatta. Matala keskusta kohoaa kukkukan rinnettä pitkin ylöspäin. Rakennukset ovat suurimmaksi osaksi puisia. Tännekin on viime vuosisadalla täräyttänyt parikin tuhoisaa tsunamia, jotka ovat pistäneet kaupunkia hieman uusiksi.

1303503.jpg

Kävimme myös pikavisiitillä Imiloa Astronomy Centerissä tutkailemassa avaruustieteellistä läppää sekä varsin mielenkiintoisessa planetaarioesityksessä.

1303504.jpg

Leveyssuunnassa ylivoimaisesti mahtavin puu mitä olen koskaan nähnyt - mikähän puu lienee? Vieressä oleva auto ja normaalikokoinen puu antavat hieman perspektiiviä. Kuva Hilon "rantabulevardilta" kaatosateessa auton ikkunasta ;-)

Viimeisenä varsinaisena lomapäivänä kävimmekin sitten siellä merihevosfarmilla, josta tuli jo mainittua tuossa ystävänpäiväpostauksessa. Paikka taitaa olla maailmassa ainutlaatuinen, toista merihevosiin erikoistunutta farmia tuskin on olemassa. Vierailun kohokohta oli merihevosen piteleminen, näin somasti minäkin sain sormieni ympärille yhden niistä pikku merihummista.

1303505.jpg

Merihevosten lisäksi kävimme katsastamassa vaihteeksi ihan normaalin hiekanvärisen rannan. Hapuna beach Konan lentokentän pohjoispuolella on Big Islandin parhaimpia uima- ja surffipaikkoja.

1303487.jpg

Hawaijin kieli on muuten myös aika mielenkiintoinen juttu ja jälleen kerran ehkä yllättäenkin suomalaisille erittäin helppo lausua: lausutaan suunnilleen niinkuin kirjoitetaankin. Kielessä ei pahemmin kirjaimien määrällä brassailla sillä vokaaleita on peräti viisi (a, e, i, o, u) ja konsonanttejakin vain seitsemän (h, k, l, m, n, p, w) sekä sen lisäksi ' merkki, joka tosin jäi meikäläiselle vähän pimentoon miten se lausutaan. Noista kirjaimista sitten vaan sanoja keksimään ja olet melko varmasti keksinyt jonkun hawaijin kielisen sanan. Hula hula.

Viimeisenäkin päivänä meillä oli vielä runsaasti aikaa käytettävissä, koska paluulento lähti vasta iltamyöhällä, mutta toisaalta majapaikasta oli luovuttava jo aamupäivän aikana. Niinpä päätimmekin ottaa viimeiset hetket saarella mahdollisimman rennosti ja tappaa aikaa ensin resortin uima-altaalla niin kauan kuin aurinkoista aikaa riittää ja sen jälkeen siirtyä illalliselle ja edelleen lentokentälle hengailemaan ja odottelemaan paluuta samaa reittiä pitkin kotiin.

1303506.jpg

Majapaikkamme allasalue merinäköalalla

Kailua-Konan lentokenttä on varmasti eksoottisin kenttä, jolla on tullut ikinä käytyä. Kentällä ei pahemmin mitään sisätiloja ole, vaan check-in, turvatarkastus, lastausportit ja odotusalueet ovat ihan taivasalla. Toki katoksia löytyy ja tietenkin ne pari kauppaa ja kioski, jotka kentällä ovat, on sijoitettu sisätiloihin. Alue on aidattu ja renustettu erillisillä rakennuksilla, mutta mitään yhtenäistä hallirakennelmaa ei ole. Keskellä kentän yleisötiloja liehuu muutama palmu tuulessa ja kattona on tähtitaivas. Jotenkin ihan uskomatonta kun miettii miten skitsoja nämä kaikki lentämiseen liittyvät turvajärjestelyt nykyään ovat.

1303507.jpg

Konan lentokentän odotusaluetta ja viitat porteille. Pimeässä (todellakin) oli hieman hankala saada hyvää kuvaa, josta saisi käsityksen tästä varsin erikoisesta lentokentästä. Netistäkään ei edes pienen etsimisen jälkeen löytynyt kuin pari kuvaa.

Isolla saarella tosiaan riitti katsottavaa, meilläkin vuokrapollemme mittariin tuli viikon aikana peräti 960 mailia, siis lähemmäs 1600 kilometriä. Ja paljon jäi vielä näkemättäkin, saaren pohjoisosaa ei tullut tutkittua oikeastaan ollenkaan. Hawaiji todellakin on sellainen paikka, johon kannattaa yrittää päästä ainakin kerran elämässä. Maanpäällinen paratiisi.

torstai, 14. helmikuu 2008

Hilpeää Valentiinoa!!

1291691.jpg

Iloista Ystävänpäivää kaikille!

Ja taas kerran: pahoittelut suhteellisen pitkästä blogihiljaisuudesta. Uusi työ on nyt kertakaikkiaan imaissut otteeseensa eikä työpäivien kuluessa yhtäkkiä enää olekaan aikaa surffailla netissä ja lukea uutisia, joten sellaiset jutut pitää nykyään hoitaa iltaisin muiden harrastusten ohessa. Oikeastaan mukavaakin kun päivät menevät taas varsin vauhdikkaasti.

Ylläolevat kaverit on ikuistettu jouluviikon reissullamme Hawaijin saarella merihevosfarmilla. Mielestäni näiden pikku otuksien kulttuuri sopii varsin hyvin tämän päivän teemaan: ne ovat hyvin sosiaalisia ja pitävät toisistaan hyvää huolta. Urokset ja naaraat riittävästi vartuttuaan solmivat kestävän parisuhteen ja "aviopareilla" onkin tapana liikuskella söpösti hännät toisiinsa kietouneina... tuosta kuvastakin saattaa löytää muutaman merihevosparin. Ja kaikista hauskinta näiden vedenelävien pikku maailmassa on ehkä se, että MIES on se joka on raskaana ja synnyttää ne tulevat pikkupikku meriheposet. Miettikääpä sitä. Maailman ainut laji, jossa mies hoitaa nuo hommat. Hawaijin matkakertomuskin on muuten luvassa jossain vaiheessa, kunhan tästä taas ryhdistäydyn.

Ystäväni siellä kaukana ja vähän lähempänäkin; olette todella usein ajatuksissani, vaikka harvemmin saankin aikaiseksi naputeltua sen tekstiviestin, lähetettyä emailin tai kortin tai soitettua teille. Minulla on kova ikävä teitä, joita on mahdollista nähdä harvemmin. Virtuaalirutistus täältä valtameren takaa! Toivotaan että pian tarjoutuu tilaisuus nähdä taas pitkästä aikaa ;-)